Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

“Syylliset on saatava vastuuseen” – Ulkoministeri: Suomi valmis auttamaan Skripalin myrkytystutkinnassa

Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) mukaan entisen venäläisen kaksoisagentin Sergei Skripalin murhayritys on erittäin vakava asia.

– On erittäin vakavaa, että Euroopassa käytetään kemiallista asetta. Siihen on saatava selvyys, kuka sen on tehnyt, ja syylliset saatava vastuuseen, Soini sanoi STT:lle.

Soinin mukaan mahdollisesta EU:n yhteisestä avunannosta tai sen pyytämisestä ei vielä ole ollut puhetta.

– Se riippuu siitä, minkälainen esitys sieltä (Britannialta) tulee. Koordinaatio jäsenmaiden ja Britannian kanssa on kesken, eli näihin en voi ottaa kantaa, koska ne eivät vielä ole pöydällä. Lähtökohta on se, että Suomikin kaiken apunsa antaa, jos meillä tällaista kompetenssia on, mutta se tapahtuu tietysti pyynnöstä, ulkoministeri jatkaa.

Soinin mukaan Britannian ja Venäjän suhteet ovat pakastuneet pahasti.

– Suhteet heidän välillään ovat olleet erittäin kireät Krimin anastamisesta lähtien, ja tilanteeseen on vaikuttanut myös Ukrainan ja myös Syyrian tilanne. Tämän prosessin myötä välit ovat aika lailla pohjamudissa. Täytyy toivoa, että he pystyvät tämän asian selvittämään, koska selvitettävä se on.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE