Ulkomaat
20.5.2025 11:02 ・ Päivitetty: 20.5.2025 17:31
Syyrian uuden hallinnon onnenpäivä: EU alkaa purkaa pakotteitaan
EU seuraa Yhdysvaltojen esimerkkiä: jäsenmaat pääsivät sopuun Syyrialle asetettujen talouspakotteiden poistamisesta.
Toimien tarkoituksena on tukea sodan runtelemaa maata, jossa valtiota itsevaltaisesti hallinnut presidentti Bashar al-Assad syrjäytettiin vallasta viime vuoden lopulla.
Asiasta kertoivat ensin diplomaattilähteet uutistoimisto AFP:lle, ja sopimus julkistettiin tiistai-iltana Suomen aikaa.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR vetosi viime viikolla Syyrian vastaisista pakotteista luopumisen puolesta, jotta yhä useammat Syyriasta sotaa paenneet ihmiset voisivat palata Syyriaan.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti jo aiemmin tässä kuussa, että Yhdysvallat poistaa vuosikymmeniä voimassa olleet Syyriaan kohdistetut pakotteet.
PAKOLAISJÄRJESTÖ UNHCR kertoi viime viikolla, että Syyriaan on palannut ulkomailta puoli miljoonaa ihmistä sen jälkeen, kun al-Assadin hallinto kaatui joulukuussa.
UNHCR:n mukaan monet syyrialaiset ovat edelleen varovaisia kotiin palaamisessa, sillä Syyrian taloudellinen tilanne on huono. Syyriassa humanitaarinen kriisi on yli vuosikymmenen kestäneen sodan jäljiltä edelleen yksi maailman suurimmista. YK:n mukaan lähes 17 miljoonaa ihmistä eli noin 90 prosenttia väestöstä tarvitsee humanitaarista apua.
Myös turvallisuustilanne vaikuttaa pakolaisten paluusuunnitelmiin. Maassa on puhjennut aika ajoin väkivaltaisuuksia uutta hallintoa tukevien joukkojen ja eri ryhmien välillä, ja myös Israel on tehnyt ainakin satoja iskuja Syyriaan.
Lähi-idässä jihadistiliikkeitä tukahduttamaan pyrkinyt Israel pitää Syyrian väliaikaishallintoa ääri-islamilaisena ja on tuhonnut Syyriassa maassa muun muassa al-Assadin kaudelta jääneitä asevarastoja.
Juttua muokattu klo 20:31. Muutettu aikamuoto, kun pakotepäätös varmistui.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.