Kotimaa
8.10.2019 12:56 ・ Päivitetty: 8.10.2019 12:56
Syyttäjä: Poliisin toimista Kuopion kouluhyökkääjän kiinniotossa ei aloiteta esitutkintaa – aseenkäyttö oli perusteltua hätävarjelua
Syyttäjä on tehnyt päätöksen, ettei poliisin voimakeinoista viikontakaisessa Kuopion kouluhyökkäyksessä aloiteta esitutkintaa. Esiselvityksen perusteella ketään tilanteeseen osallistuneista neljästä poliisimiehestä ei ole syytä epäillä rikoksesta.
Syyttäjän mukaan epäilty oli lähestynyt poliisia aseistautuneena teräaseella ja ilmapistoolilla eikä totellut käskytystä. Poliisi käytti syyttäjän mukaan ampuma-asetta sen jälkeen, kun epäilty oli haavoittanut poliisia teräaseella. Kiinniotossa ja teräaseen saamiseksi pois poliisi käytti etälamautinta ja poliisikoiraa.
Poliisi käytti syyttäjän mukaan ampuma-asetta perustellusti hätävarjelutilanteessa. Muut poliisien käyttämät voimakeinot olivat niin ikään puolustettavia.
– Kyseessä on ollut välitöntä ja vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle aiheuttavan henkilön toiminnan pysäyttäminen. Ampuma-aseen käytön lisäksi myös muut poliisimiesten tilanteessa käyttämät voimakeinot ovat olleet puolustettavia ja lievimpiä mahdollisia, eikä tilanteessa ole ollut mahdollista toimia toisin, syyttäjän tiedotteessa sanotaan.
Päätöksen teki asiassa tutkinnanjohtajana toiminut aluesyyttäjä Heidi Savurinne.
Kouluhyökkäyksessä kuoli nainen ja haavoittui kymmenen muuta ihmistä, mukaan lukien 24-vuotias epäilty itse. Joel Marin vangittiin perjantaina Pohjois-Savon käräjäoikeudessa epäiltynä murhasta ja yhdeksästä murhan yrityksestä.
Poliisi on aiemmin kertonut, että kiinniottotilanteessa virka-aseella ammuttiin kaksi laukausta epäillyn pysäyttämiseksi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.