Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Syyttäjälaitos: Alkoholin etämyynnistä ei nosteta syytteitä

iStock

Syyttäjä ei nosta syytteitä alkoholin etämyyntiasiassa, kertoo Syyttäjälaitos tiedotteessa. Alkoholijuomia myytiin internetin kautta ulkomailta Suomeen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tullin tekemässä esitutkinnassa virolaisen ja ranskalaisen yhtiön vastuuhenkilöitä epäiltiin törkeästä alkoholirikoksesta. Heidän epäiltiin myyneen, välittäneen ja luovuttaneen alkoholijuomia alkoholilain vastaisesti.

Syyttäjän mukaan epäiltyjen syyllisyyden tueksi ei ole todennäköisiä syitä.

Tutkintapyynnön rikosepäilystä teki sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira syyskuussa 2020.

Sittemmin EU-komissio on ottanut kantaa alkoholin etämyyntiä koskevan lainsäädännön epäselvyyksiin. Komissio arvioi kirjeessään helmikuussa 2021, että Suomen nykyinen alkoholilaki ja sen soveltamistapa saattavat olla EU:n lainsäädännön kannalta ongelmallisia.

Ongelmat liittyvät tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteisiin ja sähköistä kaupankäyntiä koskevaan direktiiviin. Asiasta tiedotti tuolloin sosiaali- ja terveysministeriö.

Komissio totesi vastaanottaneensa useita kanteluita Suomea vastaan. Ongelmat liittyvät etenkin mietojen alle 5,5 prosenttisten alkoholijuomien etämyyntiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE