Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Taksiliitto äärimmäisen huolissaan – “Voi olla vaikea enää löytää taksiyrittäjiä”

Suomen Taksiliitto tiedottaa pitävänsä hallituksen päätöstä suomalaisten koulujen sulkemisesta poikkeuksellisessa ajassa tarpeellisena. Liiton mukaan tilanne kuitenkin ajaa pienyrittäjän entistäkin syvempään ahdinkoon ja kaataa koulukuljetuksista huolehtivien taksiyrittäjien talouden.

Demokraatti

Demokraatti

Yhteiskunnan ostamat kuljetukset ovat lähes kokonaisuudessaan loppuneet ja nyt tehtyjen päätösten myötä loputkin ovat päättymässä. Sairaaloiden ei kiireellisten toimenpiteiden vähentämisen myötä myös Kelan korvauspiiriin kuuluvien matkojen määrät ovat jo nyt vähentyneet merkittävästi.

Liikematkustaminen on vähentynyt ja ulkomaanmatkailun loppumisen myötä muun muassa lentoasema- ja muut terminaaleihin liittyvät matkat ovat loppuneet.

– Nyt kun koulut ymmärrettävistä syistä suljetaan, tulee huolehtia siitä, että taksiyrittäjät eivät ajaudu samalla konkurssiin. Koulukuljetukset muodostavat monelle pienyrittäjälle toimeentulon perustan. Tämän perustan murentuessa joutuu koko taksiyrityksen toiminta vaakalaudalle, Taksiliitto tiedottaa.

– Yrittäjä ei voi lomauttaa itseään ja työntekijöiden lomautuskin edellyttää kahden viikon ennakkoilmoitusta. Koulukuljetukset päättyvät ja tulot loppuvat, mutta kulut jatkavat juoksuaan, kertaa Taksiliiton toimitusjohtaja Timo Koskinen huolissaan.

– Jos kunnat ja valtio eivät nyt varmista yrittäjien toimeentuloa korvaamalla äkillisesti päättyviä koulukuljetuksia kokonaisuudessaan yrittäjille, niin seuraavassa koulukuljetuskilpailutuksessa voi olla vaikea enää löytää taksiyrittäjiä. Peräänkuulutamme kuntien ja valtion vastuuta. Tässä tilanteessa taksiyrittäjää ei voida jättää selviämään ilman tuloja, vaan vaaditaan nopeita toimia, Koskinen sanoo tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE