Politiikka

”Tällaiset päätökset ovat kestämättömiä” – Joukko keskustan kansanedustajia vaatii hallitukselta toimia

LEHTIKUVA / Aku Häyrynen
Joukko keskustan kansanedustajia on huolissaan poliisiasemien kylmenemisestä.
LEHTIKUVA / Aku Häyrynen
Joukko keskustan kansanedustajia on huolissaan poliisiasemien kylmenemisestä.
LEHTIKUVA / Aku Häyrynen
Joukko keskustan kansanedustajia on huolissaan poliisiasemien kylmenemisestä.

Keskustan kansanedustajat ja eduskunnan poliisiasioita käsittelevän hallintovaliokunnan jäsenet Elsi Katainen, Antti Kurvinen, Mikko Kärnä ja Juha Pylväs ovat tänään jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen poliisilaitosten toimipisteiden miehittämisestä.

– Pääpoliisiasemien ja poliisiasemien sijoittumisesta päätettiin vaikeiden ja pitkällisten poliittisten neuvottelujen tuloksena. Päätös kuvastaa koko Juha Sipilän hallituksen poliittista tahtotilaa asemaverkoston alueellisesta kattavauudesta.

– Nyt tätä tahtotilaa ollaan kuitenkin ohittamassa poliisin operatiivisilla päätöksillä. Poliisi ei esimerkiksi aio enää sijoittaa pysyvää poliisipartiota Enontekiölle ja Ilomantsiin, vaan asemat aiotaan jättää kylmiksi. Tällaiset päätökset ovat kestämättömiä ja ne kyseenalaistavat eduskunnan valtaa maan ylimpänä päätöksentekijänä.

Kansanedustajat kysyvät hallitukselta ja sisäministeriöstä mihin toimiin ne ryhtyvät, että poliittisesti päätetyn poliisiasemaverkoston kaikki asemat säilyvät miehitettyinä.

Lisäksi kansanedustajat tiedustelevat katsooko hallitus, että poliisihallinnolla on oikeus ohittaa poliittiset päätökset tällä tavalla.

Tyytymättömyys ei jää tähän.

Keskustan edustajien tyytymättömyys ei jää tähän. Eduskunnan lakivaliokunnan keskustalaiset jäsenet, kansanedustajat Antti Rantakangas ja Mikko Kärnä vaativat lisäksi, että oikeusministeri Antti Häkkänen ryhtyy välittömiin toimenpiteisiin rikosseuraamuslaitoksen kuriin saattamiseksi.

Rikosseuraamuslaitos ilmoitti tällä viikolla rakentavansa Keravalle uuden avovankilan, vaikka se ei edelleenkään ole saattanut loppuun siltä vaadittua Pelson vankilan peruskorjausta.

– Rikosseuraamuslaitos halventaa koko eduskunnan asemaa maamme korkeimpana päätöksentekoelimenä. Nyt päätettiin rakentaa Keravalle 16,6 miljoonaa euroa maksava täysin uusi avovankila, vaikka samaan aikaan Pelson vankila Vaalassa on odottanut peruskorjausta jo yli 8 vuotta, edustajat toteavat tiedotteessaan.

– Eduskunta on koko tämän ajan edellyttänyt rikosseuraamuslaitokselta toimenpiteitä vankilan korjaamiseksi, mutta turhaan. Poliittisen tahdon yli kävellään mennen, tullen ja palatessa.

Rantakankaan ja Kärnän mielestä pallo on nyt oikeusministeri Antti Häkkäsellä.

– Häkkäsen on laitettava alaisensa laitos kuriin ja edellytettävä, että Suomen korkeimman päätöksentekoelimen tahtoa kunnioitetaan. Muita vaihtoehtoja ei ole. Kaikki tuki ministerille tässä työssä.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat