Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

”Talousarvioehdotus tasapainottaa talouden oikeudenmukaisella tavalla” – Tampereella puidaan budjettia

Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään ensi vuoden talousarviosta. Kaupungin talous on ollut vuosikausia alijäämäinen, eikä useista säästöohjelmista huolimatta alijäämää ole onnistuttu kuromaan umpeen. SDP:n valtuustoryhmä katsoo, että pormestari Lauri Lylyn (sd.) johdolla vaalikauden alussa asetettu tavoite talouden tasapainottamisesta on vihdoin toteutumassa.

Demokraatti

Demokraatti

– Tasapaino on välttämätöntä, jotta palvelut voidaan turvata jatkossakin ja velkaantumisen tahtia rajoittaa. Talousarvioehdotus tasapainottaa talouden oikeudenmukaisella tavalla, turvaa peruspalvelut ja varaa riittävästi resursseja kaupungin kasvuun, arvioi SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi tiedotteessa.

Kaupunginvaltuusto on ennen maanantain kokousta päättänyt yli 60 miljoonan euron säästöistä. Säästöt on kerätty palvelumaksujen korotuksilla, palveluiden heikentämisellä ja kiinteistöveron korotuksella. Salmen mukaan monet näistä päätöksistä ovat kohdistuneet pieni- ja keskituloisiin kuntalaisiin.

– Tällä kertaa mukaan on otettu tulopohjan merkittävä laajentaminen ja tuloveron korotus. Kuntaveron progression ansiosta pienituloiset eivät maksa kuntaveroa lainkaan, keskituloiset maksavat sen osittain ja suurituloiset kokonaan. Nyt myös suurituloiset saadaan mukaan taloustalkoisiin, mikä lisää oikeudenmukaisuutta, kertoo Salmi.

”Talousarvioehdotus vastaa kaupungin ja väestön määrän kasvuun.”

Pekka Salmi on tyytyväinen talousarvion panostuksiin palveluihin. Talousarvioehdotus vastaa Salmen mukaan kaupungin ja väestön määrän kasvuun. Ikäihmisten hoivaan panostetaan 7,5 miljoonaa euroa ja esimerkiksi kotihoitoon palkataan 30 hoitajaa lisää. Perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen panostetaan ensi vuonna 12 miljoonaa euroa lisää rahaa, jotta kaupunki kykenee järjestämään opetusta 500 uudelle oppilaalle ja päivähoitopaikan 300 lapselle.

– Koulutukseen ja sivistykseen kannattaa panostaa, sillä ne ovat pienen kansakunnan tärkeimpiä investointeja, jotka takaavat menestyksen myös tulevaisuudessa, perustelee
Salmi.

Salmen mukaan myös monet SDP:lle tärkeät tavoitteet etenevät talousarvion myötä. Köyhyysohjelman toimenpide-ehdotuksia viedään eteenpäin Huoltsun aukioloaikoja parantamalla ja tukemalla vähävaraisten lasten harrastusmahdollisuuksia. Alueellisten oppimiserojen kaventamiseen panostetaan 0,7 miljoonaan euroa. Tällä rahalla voidaan palkata esimerkiksi lisää erityisopettajia tai koulunkäyntiavustajia, vahvistaa oppilashuoltoa tai lisätä tukiopetusta. Myös perusterveydenhuolto, suun terveydenhuolto ja päihdehuolto saavat lisää voimavaroja.

– Nämä asiat ovat myös tärkeitä pormestariohjelman ja SDP:n vaaliohjelman linjauksia. Palvelulupauksista pidetään kiinni, Salmi toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE