Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Talouspolitiikan arviointineuvosto: “Finanssipolitiikka on tilanteeseen nähden liian kevyttä”

Talouskasvun voimistuminen ja työllisyyden ennustettua parempi kehitys helpottavat julkisen talouden tilannetta. Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan suhdannetilanteen kohennuttua finanssipolitiikan pitäisi kuitenkin olla nykyistä kireämpää.

Talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisi vuosiarvionsa hallituksen politiikasta tänään. Raportin mukaan hallitus ei ole saavuttamassa julkiselle taloudelle asettamiaan tavoitteita.

Suhdannekorjattu alijäämä tulee ennusteiden mukaan olemaan lähes puolitoista prosenttia bruttokansantuotteesta ensi vuonna. Sitä koskevan tavoitteen saavuttaminen vaatisi arviointineuvoston mukaan julkisyhteisöjen rahoitusaseman kohentamista noin 2,1 miljardilla eurolla. Julkisyhteisöihin kuuluvat valtio, kunnat ja sosiaaliturvarahastot.

Jotta hallituksen oma tavoite julkisen talouden tasapainosta saavutettaisiin, tulisi Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan julkisen sektorin menoja pienentää tai tuloja kasvattaa tämän lisäksi 0,3 miljardilla eurolla.

Hallitusohjelman mukaan julkista taloutta tasapainotetaan asteittain hallituskauden aikana. Kilpailukykysopimuksen vaikutusten kompensoimiseksi toteutettujen veronalennusten vuoksi julkisyhteisöjen rakenteellinen alijäämä kuitenkin kasvoi viime vuonna ja kasvaa arviointineuvoston mukaan edelleen tänä vuonna.

“Ei tarvetta voimistaa kotimaista kysyntää.”

Talouspolitiikan arviointineuvosto arvioi raportissaan, että nopean talouskasvun ja laskevan työttömyyden aikana kotimaista kysyntää voimistavalle finanssipolitiikalle ei ole tarvetta. Arviointineuvoston mielestä finanssipolitiikan tulisi keskittyä julkisen talouden keskipitkän ja pitkän aikavälin kestävyyden turvaamiseen.

Lisää aiheesta

Hallituksen keskeisiin tavoitteisiin on kuulunut työllisyysasteen nostaminen 72 prosenttiin ensi vuoteen mennessä. Arviointineuvoston mukaan tavoitteen saavuttaminen edellyttäisi noin 45 000 uutta työpaikkaa. Ennusteiden perusteella on arviointineuvoston mukaan epätodennäköistä, että tämä tavoite saavutetaan ilman uusia toimenpiteitä.

Koulutuspaikkojen määrää tulisi lisätä.

Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan peruskoulun jälkeistä koulutusta vailla olevien nuorten määrä on huolestuttavan suuri ja työmarkkinatilanne vaikea.

Oppivelvollisuuden pidentäminen 18 vuoden ikään voisi lisätä toisen asteen tutkinnon suorittaneitten määrää ja vaikuttaa myönteisesti työllisyyteen.
Korkeakoulujen aloituspaikkojen kasvu pysähtyi vuonna 2000. Koulutus on edelleen hyvin kannattavaa sekä opiskelijoiden että yhteiskunnan näkökulmasta. Arviointineuvosto suosittaa, että hallitus pyrkii kääntämään koulutustason negatiivisen trendin ja lisäämään koulutusta kaikilla tasoilla.

Korkeakoulututkinnon suorittaneiden opiskelijoiden määrän pitäisi kasvaa ja ilman toisen asteen koulutusta jäävien opiskelijoiden määrä tulisi kääntää laskuun.

Talouspolitiikan arviointineuvosto katsoo, että koulutustavoitteiden saavuttamiseksi koulutuksen tarjontaa tulisi kasvattaa erityisesti yliopistoissa.

Talouspolitiikan arviointineuvosto perustettiin vuonna 2014 talouspolitiikan tavoitteiden ja keinojen riippumatonta arviointia varten.

Olli Kuivaniemi–STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE