Rakenteellinen suhdannekorjattu alijäämä on yli prosentti BKT:stä vielä 2019:kin. Sitä koskevan tavoitteen (0,5 % BKT:sta) saavuttaminen vaatisi julkisyhteisöjen rahoitusaseman kohentamista noin 1,3 miljardilla eurolla. Jotta hallituksen oma tavoite julkisen talouden tasapainosta saavutettaisiin, menoja pitäisi pienentää tai tuloja kasvattaa lisäksi vielä 1,1 miljardia euroa.

Arviointineuvosto katsoo myös, että vuonna 2017 julkisen sektorin alijäämä kasvaa kilpailukykysopimukseen (kiky) liittyvistä veronalennuksista johtuen. Kikyn osuuden uusista työpaikoista piti valtionvarainministeriön viime kevään laskelmien mukaan olla 35 000 työpaikkaa. Käytännössä vaikutus työllisyyteen olisi kuitenkin jäämässä alle puoleen.

SDP:n kansanedustaja, entinen työministeri Lauri Ihalainen huomauttaa, että kiky tekee paljon muutakin hyvää kuin parantaa suoraan työllisyyttä. Arviointineuvoston työllisyysarviosta huolimatta kyseessä on joka tapauksessa merkittävin nykyhallituksen aikana tehty talouspoliittinen työllisyystoimi, ja se syntyi työmarkkinajärjestöjen yhteistyöllä.

– Samalla kikyllä torjuttiin pakkolakipaketti, lakisääteinen paikallisen sopimisen konsepti ja monia palkansaajille kohdistettuja heikennyksiä, jota oli nurkan takana odottamassa sekä riski sille, että sopimusten yleissitovuuden kimppuun käytäisiin. Kysyisin, missä tilanteessa me olisimme tänä syksynä, jos kikyä ei olisi tehty? Voisi olla aika hankala työmarkkinavaihe kaikkien muiden murheiden ja haasteiden keskellä, Ihalainen toteaa.

Ihalainen arvostaa arviointineuvoston työtä, vaikka se antaakin varsin varovaisia politiikkasuosituksia. Hän muistuttaa, että edellisessä raportissaan neuvosto varoitti liiallisesta säästämisestä, ettei orastava talouskasvu tukehtuisi ja toisaalta arvosteli reippaammin sitä, että hallitus on jättänyt omasta keinovalikoimastaan veroinstrumentin pois sopeutustoimia mietittäessä.

Nyt arviointineuvosto ei Ihalaisen mukaan juuri kiinnitä näihin asioihin huomiota. Sen sijaan arvio sopeutumistarpeesta on 2,4 miljardia euroa.

Ihalaisen mielestä viisas hallitus säilyttää kaikki työvälineet työkalupakissa eivätkä ennakkopäätökset siitä, että jokin sopeutustoimi on ulkopuolella, ole viisaita.

– En lähde sanomaan, että veronkorotus olisi viisasta. Työllisyyden kasvun kautta se kasvu tulee, mutta hallituksen ei pitäisi lukita itseään linjauksiin. Kysymys on siinäkin, jos veroelementtiin tartuttaisiin, että keitä se koskee. SDP:n vaihtoehtobudjetissa on tavoitteita verotukseen kohdistuvasta oikeudenmukaisuudesta. Emme voi lähteä pienituloisten ja heikossa asemassa olevien verotaakkaa lisäämään.

– Enemmän tukisin vientiä ja työllisyysasteen nostoa ja välttäisin negativiista hengiltä säästämisen politiikkaa. Se ei johda hyvään lopputulokseen kasvun ja yhteiskunnalisen tasa-arvon kannalta.

Eilen julkaistut työllisyystilastot kertovat, että viime vuoteen verrattuna työllisiä on 20 000 enemmän. Työttömyyden kasvu on siis taittunut.

Ihalainen suree sitä, että työttömyyden rakenteen tarkastelu jää neuvoston raportissa liian vähälle huomiolle. Pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä on jo 37 prosenttia.

– Siinä arviointineuvosto on oikeassa, että työllisyysasteen nostaminen on keskeisin asia julkisen talouden tasapainon kannalta. Tässä mielessä työn tarjontaankin liittyviä toimenpiteitä tarvitaan.

Ihalainen painottaa myös tehtyä eläkereformia merkityksellisenä julkisen talouden kannalta. Lisäksi arviointineuvostonkin peräänkuuluttama perhevapaauudistus olisi syytä toteuttaa, jotta nuorten naisten työllisyys saataisiin pohjoismaiselle tasolle.

Talouspolitiikan arviointineuvosto kiinnittää huomiota myös vähän koulutettujen alhaiseen työllisyysasteeseen. Ihalainen muistuttaa, että hallitus on leikkaamassa tänä vuonna 190 miljoonaa euroa ammatillisesta koulutuksesta. Se tarkoittaa entistä vähemmän aloituspaikkoja ja opettajia sekä koulutuksen laadun heikkenemistä.

– Näistä perusasioista, jotka estäisivät peruskoulun varassa olevien nuorten syrjäytymistä, leikataan, hän hämmästelee.

SDP julkaisee huomenna uuden nuorisotakuumallin.

Ihalainen toivoo hallitukselta puoliväliriihestä myös pitkäaikaistyöttömyyden taittamisen ohjelmaa. Passiivista työttömyysturvaa pitäisi esimerkiksi muuttaa aktiiviseen suuntaan SDP:n ehdottaman Rinteen mallin mukaisesti.

Ihalainen on skeptisempi sen suhteen kuin arviointineuvosto, että työttömyysturvan keston lyhentäminen olisi hyvä asia.

– Tässä unohtuu se, että kun ihmiset tippuvat 400 päivän jälkeen ansioturvalta, he tulevat kustannusmielessä kunnallisen toimeentuloturvan varaan ja asumistukimenot tulevat kasvamaan, hän muistuttaa.

Arviointineuvosto vilauttaa myös työttömyysturvan kytkemistä työllisyystilanteeseen. Toisin sanoen korkean työttömyyden aikana työttömyysturva olisi heikompi ja päinvastoin.

– Ajatuksellisesti tämä on mielenkiintoista, voisiko tulevaisuudessa kehittää tätä, Ihalainen pohtii sinänsä jo ennenkin keskustelussa ollutta asiaa.

Ylipäänsä pitäisi eri tavoin painottaa aktiivisen työvoimapolitiikan merkitystä ja arvostuksen parantamisesta sen sijaan, että sitä rapautetaan. Jos työttömyysturvaan tehdään muutoksia, ansioturvan loppumisen jälkeen pitää olla rahoitusta, jotta ihmiset pääsevät koulutukseen ja työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin.

Arviointineuvoston raportissa pohditaan myös työllisyyden kannalta olennaisia ammatillista ja alueellista liikkuvuutta.

– He viittaavat liian varovasti siihen, että kysymyksen ydin on se, onko kohtuuhintaisia vuokrasuntoja tarjolla siellä missä on työtä. Asuntopolitiikka on yksi parhaista työllisyyspolitiikan toimista.

Arviointineuvoston raportti antaa Ihalaisen mielestä joitakin vinkkejä työllisyystoimiin, muttei kunnolla vastaa kysymyksiin siitä, miten vientiä ja viennin kilpailukykyä voisi parantaa sekä investointeja vauhdittaa Suomessa.

Jos työllisyysasteen nostamiseen saataisiin rakennettua uskottava polku ja valtio toteuttaisi investointiohjelman, lisäsäästöt ja tätä kautta syntyvä eriarvoisuuden kasvu voidaan Ihalaisen arvion mukaan välttää.

– Yleinen kaavamainen leikkauspoltiiikka ei saisi olla hallituksen ensisijainen pyrkimys, Ihalainen toteaa ja katsoo, että leikkausohjelma tyrehdyttäisi orastavan kasvun ja lisäisi ihmisten eriarvoisuutta tämän hallituksen toimin entisestään.

Valtioavarainministeri Petteri Orpo (kok.) on pitänyt jo pitkään esillä 1–2 miljardin euron lisäleikkausmahdolisuutta.

– Hallituksen sisällä on iso jännite. Uusi elinkeinoministerikin Mika Lintilä (kesk.) totesi, että näkymät ovat paremmat ja välillisesti viesti, että leikkauksia ei tarvita. Minun arvioni on, että halituksen on aika vaikea näissä olosuhteissa lähteä mittaviin lisäleikkauksiin. Hallituksen sisällä kaksi puoluetta on lähtenyt siitä, että lisäleikkaukset pitää välttää, Ihalainen sanoo.

Hän uskoo kuitenkin, että säästöjä löytyisi turhista yritystuista. Investointiohjelmaa varten valtion omaisuutta voisi niin ikään myydä, oikea-aikaisesti. Tästä saatavalla rahalla voitaisiin investoida esimerkiksi tutkimus- ja tuotekehitykseen sekä infraan kuten aikanaan Paavo Lipposen (sd.) pääministerikaudella tehtiin.

Investoinneissa pitäisi olla valtion siemenraha ja yksityisiä investoijia kumppaneina, tätä kautta kokonaisinvestointien taso kohoaisi.

– Pitäisi saada vientiä ja investointivetoinen kasvu vauhtiin eikä tärvellä pidemmän aikavälin kasvua, joita koulutus- ja tutkimusleikkaukset nyt aiheuttavat.

– Jotta orastava kasvu jatkuu myönteisenä, puoliväliriihessä jonkinasteinen investointiohjelma on tarpeen viennin edistämiseksi, ja vähän riskiäkin ottaen, kansanedustaja Lauri Ihalainen toteaa.

Ihalainen kiinnittää huomiota myös niin kutsutun Suomen mallin valmisteluun. Siinä avoin sektori eli käytännössä vientiteollisuus määrittelisi palkankorotuksen tason.

Siihen Ihalainen ei kuitenkaan usko, että sopimusjärjestelmän hajauttaminen sinällään ja paikallisen sopimisen lisääminen olisi toimiva lääke talouskasvuun. Ihalainen näkeekin, että myös uusi malli tarvitsisi laajaa koordinaatiota. Hän varoittaa niitä, jotka ajattelevat, että kiky-kauden päätyttyä voitaisiin tehdä mitä tahansa. Esimerkiksi paikallista sopimista ei pitäisi lähteä runnomaan läpi.

– Ei tämä hallitus eikä tulevat pärjää, jos ei joku järkevä talous- ja työmakkinapoliittinen malli synny. Toivon, että uusi malli rakentuu siten, että hallittavuus säilyy, Ihalainen sanoo.

Kun nyt on joka tapauksessa luvassa iso muutos hajautetun sopimusjärjestelmän suuntaan, Ihalainen säilyttäisi kaikesta huolimatta keskusjärjestöillä jonkinlaisen koordinoivan roolin.

– Se edesauttaisi ratkaisujen talouspolittista ja yleistä työmarkkinapoliittista onnistumista.

Arviointineuvoston raportti puhuu paikallisen sopimisen tärkeydestä muttei kajoa yleissitovuuteen. Ihalaisen mielessä ETLAn hiljattain julkaistu raportti on huonompi ehdottaessaan lakisääteistä paikallisen sopimisen reitin hakemista.

– Se pitäisi välttää. Jos hallitus olisi viisas, se vahvistaisi puoliväliriihessa kolmikantaista yhteistä valmistelun linjaa.

Arviointineuvosto spekuloi myös sillä, että kikyssä työntekijöille siirrettyjä työvoimakustannuksia alettaisiin periä palkkapöydissä takaisin.

Ihalainen muistuttaa, että kikyssä palkansaajien menetyksiä kompensoitiin jo veronkevennyksillä. Siksi hän ei  jaksa uskoa, että vallitseva tilanne automaattisesti johtaa siihen, että palkansaajapuoli lähtisi ainakaan ylimitoitetusti mittaamaan palkkapuolella kiky-vaikutuksia.

– Se riippuu myös siitä, pystytäänkö neuvotteluja kooordinoimaan. Tässäkin mielessä on huono asia, että keskusjärjestöt jätetään niin vähälle roolille Suomen mallissa

Ihalainen painottaa myös, ettei voi olla niin, että julkinen sektori ja yksityinen palvelusektori olisivat täysin osattomia Suomen mallissa.

Kun koordinaatio oli ennen keskusjärjestöjen välillä nyt se on siis käytännössä jäämässä niiden sisälle. Tämä ei kuitenkaan Ihalaisen mielestä riitä. Yhteisen pöydän tarve säilyy.

– Pitäähän olla joku pöytä, mihin halitus ottaa yhteyttä. Eihän hallitus voi jokaikisen liiton kanssa neuvotella.