Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talvivaaran tulevaisuudesta käydään yhä tiiviitä neuvotteluja

euvottelut entisen Talvivaaran kaivoksen rahoituksesta ja omistuksesta jatkuvat. Kaivosta pyörittävän Terrafamen mukaan neuvottelut kaivoksen rahoituksesta ja uusien omistajien löytämisestä jatkuvat loppuvuoden ajan erittäin tiiviisti.

Terrafame julkisti tänään tietoja alkuvuoden sujumisesta. Yhtiön käyttökate oli tammi-kesäkuussa 98 miljoonaa euroa negatiivinen, mikä oli vajaa 13 miljoonaa euroa vähemmän kuin oli budjetoitu. Terrafamen mukaan tulosta kohensivat sinkin parantuneet myyntitulot ja kemikaalien käytön tehostuminen metallien talteenotossa. Sinkkiä myytiin alkuvuonna 3,8 miljoonan euron arvosta enemmän kuin yhtiö oli odottanut.

Valtion omistuksessa kokonaan oleva Terrafame on onnistunut vähentämään merkittävästi vesien määrää Talvivaaran entisellä kaivoksella. Terrafame on pyörittänyt Talvivaaran kaivosta vuoden verran. Kaivosalueella oli vuosi sitten varastoituna noin 10 miljoonaa kuutiota vettä, kun määrä kesäkuun lopussa oli 7,2 miljoonaa kuutiota.

Terrafame tuotti ensimmäisen vuosipuoliskon aikana malmia yhteensä 5,8 miljoonaa tonnia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE