Politiikka
3.12.2018 13:18 ・ Päivitetty: 4.12.2018 08:14
Tämä ekologinen juhla-asu kerää taatusti katseita: ”Puvun eri versioita voi käyttää myöhemmin eri tilaisuuksissa”
Kansanedustaja Kristiina Salosen (sd.) juhlapuvusta vastaa tänä vuonna raumalainen muotisuunnittelija ja yrittäjä Heidi Ahlbom yrityksestä Heidi A. Design.
Kahdeksan vuotta Milanossa muotialalla työskennellyt Ahlbom pitää Salosen juhla-asua osoituksena vastuullisen vaatekulttuurin arvostuksesta. Hän halusi suunnitella Saloselle juhla-asun, joka ei jäisi kerran käytettynä kaappiin, vaan muuntautuisi kolmeksi eri juhlapuvuksi.
– Puvun malli on ajaton ja kankaat ovat klassisen kauniita. Näin juhla-asut kestävät aikaa ja muuttuvat muodin mukana. Pitkäikäisyyttä juhla-asuun saadaan myös ryhdikkäällä materiaalilla ja laadukkaalla ompelutyöllä.

Kuvassa näkyvä puku on yksi kolmesta pukukokonaisuudesta.
Tärkeimpänä hän pitää kuitenkin puvun jännittävintä yksityiskohtaa: se on itse asiassa kolme eri iltapukua samassa paketissa. Asua voi käyttää kolmena erilaisena pukuna kolmeen eri tyyliseen tilaisuuteen.
Salonen ihastui juuri tähän ajatukseen. Hän huomauttaa, että kansanedustajalle kertyy vuoden mittaan erilaisia edustustilaisuuksia, mutta linnan juhlien asut soveltuvat harvoin muihin juhlatilaisuuksiin.
– Sen vuoksi ilahduin, että puvun eri versioita voisin käyttää myöhemmin monissa muissakin tilaisuuksissa, Salonen, joka on ollut ollut perustamassa eduskuntaan vastuullisen vaateteollisuuden työryhmää, painottaa.
Lisää aiheesta
Salonen ja muotisuunnittelija Heidi Ahlbom eivät tavanneet ensimmäistä kertaa pukuprojektia aloittaessaan. He ovat tunteneet toisensa jo ala-asteella.
– On ollut hienoa saada kaikkina kuluneina vuosina käyttää paikallisten yrittäjien osaamista. Satakunnassa on aivan mahtavia kädentaitajia ja näkemyksellisiä yrittäjiä. Heidän osaamistaan kelpaa esitellä presidentinlinnassa asti. Ja niin myös tänäkin vuonna, Salonen kehaisee.
Yrittäjä vinkkaa, että Salosen juhlapuvun kankaiden viimeisetkin palat menevät hyötykäyttöön – hänen lastenvaatemallistoonsa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Kotimaa
2.12.2018 09:01
Jenni Haukion koivusta valmistettu iltapuku on vielä erittäin kallis – kuuden vuoden päästä puuvaatteet voivat olla kaikkien ulottuvilla
Kotimaa
30.11.2018 08:00
Linna juhlien booli menee uusiksi – ja näin se muuttuu
Kotimaa
6.11.2018 09:39
1 700 vierasta kutsutaan Linnan juhliin, joissa juhlitaan ympäristötekoja