Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Tämä on katastrofi!” – Saksan tulvauhrien määrä kasvaa, myös Belgia ongelmissa

LEHTIKUVA / AFP Ina Fassbender

Saksan länsiosassa ainakin 19 ihmistä on kuollut rajujen sateiden ja tulvien takia. Lisäksi noin 70 ihmistä on kateissa, ilmoittavat viranomaiset.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

–  Tämä on katastrofi! Meillä on kuolleita, kadonneita ja monia vaarassa olevia. Kaikki pelastusjoukot työskentelevät pysähtymättä ja vaarantavat henkensä, kertoi Rheinland-Pfalzin osavaltion pääministeri Malu Dreyer saksalaisten tiedotusvälineiden mukaan.

Joidenkin mediatietojen mukaan kaksi Saksassa kuolleista on ollut pelastuslaitoksen työntekijöitä. Neljä kuollutta löydettiin Schuldin kunnassa, jossa useita taloja on sortunut korkealle nousseiden tulvavesien vuoksi. Samoin esimerkiksi Solingenin ja Unnan alueella kuoli kaksi ihmistä tulvivissa kellareissa.

Muun muassa Altenahrissa Ahrweilerin piirikunnassa asukkaita pakeni talojensa katoille. Helikoptereihin sijoitetut pelastustyöntekijät ovat pelastaneet ihmisiä kaduilta ja katoilta.

Alueviranomainen Jürgen Pföhler kehotti ihmisiä jäämään kotiin “ja mahdollisuuksien mukaan menemään ylempiin kerroksiin”.

–  Tilanne on erittäin vakava, hän sanoi.

Rheinland-Pfalzin ja Nordrhein-Westfalenin osavaltiot ovat kärsineet pahimmin myrskyistä, jotka ovat saaneet joet tulvimaan yli rantapenkkojen. Kaikki nyt Saksassa tietoon tulleet tulvakuolemat ovat tapahtuneet näiden kahden osavaltion alueella.

Saksan länsiosissa moottoriteiden ja rautateiden liikenne on häiriytynyt ja osin poikki.

Kovien sateiden ja tulvien odotetaan jatkuvan Saksan länsiosissa tänään ja huomenna.

“Tällaista tilannetta emme ole koskaan kokeneet.”

Naapurimaassa Belgiassa on alustavien mediatietojen mukaan kuollut tulvissa ainakin kaksi ihmistä. Toinen löydettiin hukkuneena, ja toinen on kateissa. Hänenkin uskotaan menehtyneen.

Myös Belgiassa useiden päivien rankkasateet ovat nostaneet jokia yli äyräidensä. Tulvat ovat koetelleet maan ranskankielistä osaa Valloniaa.

Belgiassa armeija on hälytetty evakuoimaan ihmisiä esimerkiksi Rochefortissa.

–  Veden nousu on jatkunut koko yön. Tällaista tilannetta emme ole koskaan kokeneet. Useat tiet ovat kokonaan tulvan alla ja virtaus on voimakas. Siellä ei ole mahdollista päästä liikkeelle edes veneellä, sanoi Rochefortin pormestari Corine Mullens RTL-tv-kanavalle.

Belgiassa erityisesti Liegen ja Namurin maakunnat ovat kärsineet, ja esimerkiksi kylpyläkaupunki Spa on kauttaaltaan tulvan vallassa. Chaudfontainen kaupungissa on jouduttu evakuoimaan lähes 1  800 ihmistä.

Ranska ilmoitti auttavansa Belgiaa lähettämällä maahan palomiehiä ja helikoptereita.

Myös Ranskan koillisosissa on satanut viime päivinä epätavallisen rajusti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE