Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tämä on tulevaisuuden tärkein taito työelämässä, kertoo tuore nuorille suunnattu kysely

Nuorista useampi kuin joka toinen arvioi, että suurin osa nykyisistä töistä katoaa tulevaisuudessa, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta. Lisäksi enemmistö vastaajista tekisi tulevaisuudessa mieluummin töitä ihmisen kuin tietokoneen kanssa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tulevaisuuden työelämässä noin 60 prosenttia vastaajista pitää sosiaalisuutta tärkeimpänä taitona. Seuraavaksi tärkeimpiä ovat kielten osaaminen, digitaaliset taidot, rohkeus ja kyky oppia uutta. Lähes jokainen vastaaja on joko täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että teknologia korostuu tulevaisuuden työelämässä.

Lasten ja nuorten säätiön sekä Tiedon toteuttaman tutkimuksen vastaajista 65 prosenttia valitsisi työt mieluummin ihmisten kuin tietokoneen kanssa. Neljäsosa tekisi töitä sekä ihmisen että koneen kanssa ja vain viisi prosenttia vastasi tekevänsä mieluiten töitä pelkästään koneen kanssa. Tutkimukseen vastasi noin 3 000 yläkouluikäistä eli 13–16-vuotiasta nuorta.

Itseään niin sanottuna diginatiivina pitää noin neljäsosa vastaajista ja vajaa kolmannes pitää itseään osittain diginatiivina. Diginatiivi on käyttänyt tietotekniikkaa lapsesta saakka eli internet ja mobiililaitteet ovat olleet olemassa koko hänen elämänsä ajan.

Noin joka neljäs nuori vastaaja piti teknologiaa puhtaasti mahdollisuutena. Alle kymmenesosa koki sen pelkästään uhkana ja yli puolet vastasi, että teknologia on molempia.

Selvityksen virhemarginaali on 1,8 prosenttiyksikköä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE