Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tämähän alkaa lupaavasti – uuden Veikkauksen vanhoille työntekijöille potkut ilman irtisanomisaikaa

RAY:n vanhat avustustyöntekijät yritetään irtisanoa laittomasti, sanoo Ammattiliitto Pro.

Uutta rahapeliyhtiötä runnotaan kasaan työsopimuslaista välittämättä, kertoo Ammattiliitto Pro. Arpajaislailla ei kuitenkaan voi päättää työsuhteita, eikä saa kiertää työsopimuslain määräyksiä. – Edellytämme, että työntekijöitä kohdellaan yhdenvertaisesti, toteaa johtaja Else-Mai Kirvesniemi Ammattiliitto Prosta.

Raha-automaattiyhdistyksen, Veikkaus Oy:n ja Fintoton toimintoja ollaan yhdistämässä. Vuoden 2017 alusta rahapelitoimintaa hoitaa yksi uusi yhtiö, Veikkaus Oy.

Kolmen yhtiön yhdistämiseksi ollaan Pron mukaan muuttamassa arpajaislakia. Suunnitteilla on lakimuutos, jolla Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) henkilöstö siirtyisi vanhoina työntekijöinä uuden yrityksen palvelukseen. Työntekijät siirtyisivät uuden yrityksen palvelukseen vanhan työsuhteensa ehdoilla.

Tämä säännös koskisi Pron mukaan kaikkia muita paitsi avustustoiminnan henkilöstöä. Avustustoiminnan työntekijöiden työsuhteiden uhataan päättyvän lakiin otettavalla kirjauksella 31.12.2016 ilman irtisanomisia.

– Tämä tarkoittaa työsuhdeturvan kiertämistä ja henkilöstön kohtelemista eriarvoisella tavalla, toteaa palvelusektorin johtaja Else-Mai Kirvesniemi Ammattiliitto Prosta.

Avustustoiminnan henkilöstölle on alustavasti tarjottu sosiaali- ja terveysministeriöstä virkasuhdetta 1.1.2017 lukien. Avustustoiminnassa työskentelevät joutuisivat esityksen mukaan siirtymään uuden työnantajan palvelukseen uusilla virkasuhteen ehdoilla, jotka ovat erilaiset ja tasoltaan huonommat kuin nykyiset työsuhteen ehdot. Muutos toteutettaisiin poikkeuksellisesti ilman normaalia irtisanomisaikaa.

Kun työntekijät irtisanotaan työsopimuslain edellyttämällä tavalla, heille kuuluu normaali irtisanomisajan palkka. Sitä ei nyt avustustoiminnoissa työskenteleville maksettaisi.

Lisää aiheesta

Arpajaislain muutoksella kikkailemalla pyritään säästämään rahaa. Rahapeliyhtiöiden yhdistämistä on runtattu hirmuisella vauhdilla, mutta toteutuksessa ollaan silti myöhässä. RAY ei ennätä enää irtisanoa avustustoiminnan henkilöstön työsuhteita lain edellyttämällä tavalla. Välttääkseen irtisanomisaikojen palkanmaksun, RAY on pyytänyt ministeriötä lisäämään arpajaislakiin määräyksen työsuhteiden päättymisestä ilman irtisanomisaikoja.

Arpajaislailla ei voi päättää työsuhdetta

Esitys, jonka mukaan avustustyöntekijöiden työsuhteet päättyisivät arpajaislakiin otettavalla määräyksellä, on törkeä.

– Se loukkaa sekä perustuslakia että työsopimuslakia, toteaa Pron johtaja Kirvesniemi.

– Arpajaislailla ei voida päättää työsuhteita. Jos kyseessä olisi virkasuhteen lopettaminen, näin voisi virkamieslain mukaan tehdä. Työsopimuslaissa ei tällaiseen menettelyyn anneta mahdollisuuksia, toteaa palvelusektorin johtaja Else-Mai Kirvesniemi.

– Vaikuttaa vahvasti siltä, että valtio haluaa säätää itselleen mieleisen lain, koska aikataulu on pettänyt ja työsopimuslain noudattaminen aiheuttaisi kuluja, joita ei ole ennakoitu.

Työnantajan virhe jää irtisanottavien maksettavaksi.

RAY toimii myös yhteistoimintaneuvottelujen vastaisesti

RAY on käynyt avustustoiminnan työntekijöiden työsuhteiden päättymisen johdosta yhteistoimintaneuvottelut jo viime keväänä. Neuvottelujen jälkeen RAY on ilmoittanut henkilöstölle, että avustusosastolla työskentelevät irtisanotaan yhteistoimintalain edellytysten mukaisesti irtisanomisaikoja noudattaen. Työsuhteet päättyvät 31.12.2016.

Nyt RAY:ssa ollaan kuitenkin toimimassa toisin.

Pro on ollut yhteydessä lainsäädäntöä valmistelevaan ministeriöön sekä Raha-automaattiyhdistykseen ja huomauttanut suunnitelman lainvastaisuudesta.

– Lainvastainen toiminta pitää pysäyttää ja lainvastaisen lainsäädäntövalmistelun eteneminen estää. Edellytämme, että työntekijöitä kohdellaan yhdenvertaisesti ja irtisanomisaikoja noudatetaan myös monopolitoimintaa harjoittavassa yhdistyksessä, toteaa Kirvesniemi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE