Vuoden 1918 sisällissodan taustoja ja aseellisiin yhteenottoihin ajautumisen syitä on selvitetty lukuisin tutkimuksin. Venäjän vallankumouksen, bolshevikkien kiihotuksen ja kotimaisen radikaaliaineksen lisäksi Heikki Ylikangas nostaa esille kotimaiset olosuhteet: suuret sosiaaliset- ja varallisuuserot, köyhyyden, oikeudettomuuden ja ahdingon. Niistä kumpusi se henkinen mieliala, mikä antoi pontta hakea muutosta elämän arkisiin ongelmiin.

– On muistettava Pertti Hapalan todistus: ”Suomessa ei ole ollut koskaan niin huonot olot kuin keväällä ja kesällä 1918.” Väinö Voionmaa, kansalaissodan aikalainen, kiteytti asian seuraavasti: ”Kaiken yhteiskunnallisen vääryyden alkusyynä on taloudellinen vääryys”.

Suomen poliittinen ja sosiaalinen järjestelmä ei voinut, tai Hämäläisen mielestä ei edes halunnut, purkaa syntyneitä jännitteitä rauhanomaista tietä. Kunnallislakien uudistaminen torjuttiin senaatin ja keisarin toimesta viimeksi 1914. Uudet Kunnallislait saatiin säädetyiksi heinäkuussa 1917. Jos lait olisivat olleet uudistettuina käytössä reilusti ennen vuotta 1918, hänen mielestään olisi ollut mahdollista pureutua paikallisella tasolla sosiaalisten ongelmien syihin ja sovitella ristiriitoja tavalla, mikä valtiollisella tasolla ei ollut mahdollista.

Hämäläinen toteaa, että sisällissodan tuloksena syntyi voittajien Suomi, mihin häviäjät eivät saaneet kuulua. Syntyi heidän ja meidän Suomi, jossa ei ollut luottamusta sodassa voittaneiden ja hävinneiden kesken. Tätä vaihetta on kutsuttu myös Leiri-Suomeksi.

– Luottamus syntyi ”viime hetkellä”, kuten tilannetta on kuvattu. Syntyi ”talonpoikien ja työläisten sovintohallitus” – punamulta. Hallituksessa ja yhteiskunnassa syntynyt sopu pelasti Suomen seuraavasta koettelemuksesta. Talvisodan hädän keskellä jouduttiin katsomaan yli aikaisemmin ankarasti erottelevan yhteiskunnallisen rintamalinjan. Tuloksena syntyi 23. tammikuuta 1940 ”Tammikuun kihlaus”, Hämäläinen sanoi.

Poliittisen vasemmiston ja Maalaisliitto/Keskustan varaan rakentuneet hallitukset olivat se poliittinen voima, minkä turvin Suomi varmisti etenemisen kohti Pohjolan demokratioiden rakentamaa hyvinvointivaltiomallia. Suuret 1960-, 1970- ja 1980-lukujen taloudelliset ja yhteiskunnalliset uudistukset johtivat hyvinvointivaltion syntyyn Suomessa.

Yhteiskunnan henki alkoi Hämäläisen mielestä 1980-luvulla muuttua. Kritiikki hyvinvointivaltion palveluja kohtaan kumpusi erityisesti uusliberalistisesta ideologiasta: julkista arvosteltiin tehottomaksi ja universaalipalveluja laiskistaviksi. Samalla haluttiin muuttaa yhteiskunnan julkisia palveluja markkinaehtoisiksi. Tämä trendi on jatkunut voimistuvana.

Sote-uudistus avaa Pandora lippaan

– Varsinainen ”Pandoran lippaan” avaaminen tapahtui menossa olevan sote-valmistelun yhteydessä. Yksityisten firmojen rynnistys sosiaali- ja terveyspalvelujen ”markkinoille” on niin mittavaa, että panee kysymään, kuinka yhteisesti tuotettujen universaalipalvelujen tässä taistossa käy.

– Tämä kehityskulku näyttää kiihtyvän. Ja kaiken päälle: Elinkeinoelämän Keskusliitto sanoi vuosi sitten irti kansallisen menestystarinan perussopimuksen ”Tammikuun kihlauksen”! Seurauksia voi vain uumoilla.

Hämäläisen mielestä pitäisikin kysyä, olisiko edellytyksiä uudistaa ja varmistaa hyvinvointivaltion rakenteet uudella poliittisella kokoonpanolla, esimerkkinä kansalliseen yhteisymmärrykseen ja menestykseen johtanut Punamulta-kausi?

– Kunnoittakaamme tämän hautapaaden alla lepäävien vakaumuksensa puolesta menehtyneiden tovereittemme muistoa. Me emme unohda heitä, Hämäläinen päätti puheensa.