Asiaa on Suomessa toki koetettu selvitellä. Historiaa on peitelty, paikkailtu, selitelty ja omin näkökulmin muokattu.

Tampereen oopperan suurhanke “Veljeni vartija” on yritys ratkoa traumaa yksilön, perheen ja paikallistaistelujen kautta. Tarinaa ei todellakaan voi syyttää lässähtämisestä tai vaikean aiheen kiertämisestä.

Libretisti Tuomas Parkkinen on tarttunut rohkeasti kipeisiin, raskaisiin ja tuhoisiin aiheisiin. Ajautuminen konflikteihin oli yhtä lailla sattumanvaraista kuin suunnitelmallista. Väkivalta ja impulssit ohjasivat ihmistä ja jääräpäinen periksiantamattomuus johti tuhoisiin seuraamuksiin.

Libretistin valinta on ollut pyrkiä olemaan ärsyttämättä ketään. Ansionsa mukaan saavat niin valkoiset kuin punaiset eikä kukaan pahastu, kun vastapuoli saadaan tuomita yhtälailla. Toiseksi tarina etäännyttää poliittiset linjaukset ja päätökset keskiöstä sivummalle. Liikutaan yksilön kokemuspiirissä. Lisäksi kosiskelu nykyajan suuntaan sirpaloi enemmän kuin rikastaa kerrontaa.

Voittajana tällaisessa on tarinan toiminnallisuus, häviäjänä tapahtumien taustat.

Niin, tämä on draamaa.

Epookkinäyttämöllä sekavuutta

Kati Lukan lavastus heijastelee sekä luokka-asetelmia ja ryhmittymiä että raakalautaisen sekasortoista tilannetta. Varsinkaan katsomon takaosaan yksityiskohdat eivät erotu, niinpä kokonaisuus on hieman sekava. Kohtauksittain notkeasti laskeutuvat kangasseinämät toimivat sen sijaan erinomaisesti, epookki elää. Rakennuslavojen funktiota en tavoittanut, elleivät ne sitten viitanneet muutokseen, muuttoon, lavoiksi lavalla. Ehkä kyse oli eri aikatasojen kohtaamisesta, samaan tapaan mitä tarinan viittauksellisuudessa.

Libretisti-ohjaaja Tuomas Parkkisen näyttämöllä on samaa sekavuutta. Tarina heittelehtii ja koskettelee asioita hektisesti, aineksia on yllin kyllin. Riimittely helpottaa sanottavan erittelyä ja ymmärtämistä. Ohjauksessa on luovaa keksintää, kosketuspintoja riittämiin, intensiteetti paikoin turhankin kireäksi viritetty. Koreografi Osku Heiskanen on hurjan tehtävän edessä, liike kun on muutakin kuin tanssin askelia. Ville Syrjän valot ja Tarja Simonen puvut ovat luonnollinen osa näyttämön informaatiota.

Veljeni vartija -oopperan solistikaarti tekee kauttaaltaan hienoa työtä. Kuvassa heistä vasemmalta Ville Rusanen, Tuuli Takala, Päivi Nisula ja Juha Kotilainen.

Olli Kortekankaan musiikissa on värikkyyttä ja luottamusta hienovireisyyden kantavuuteen. Yksittäinen lauluosuus etenee rapisevasti resitoivan melisman – yksitavuisen itsenäisen sävelkulun – lailla. Kamarimusiikillisen herkkä soinnillisuus on silkkaa nautintoa.

On kuin säveltäjä olisi vapautunut laskettelemaan, viehtynyt sanottavan laventamisen äärellä. Orkestrointi on rohkeaa, puhuttelevaa kerrontaa, tuntuvaa eli kuulijaa koskettavaa.

Orkesteri näytti kapellimestarinsa Santtu-Matias Rouvalin tyynen selkeästi johtamin ajatuksin ja ohjein mahtavan kuntoisuutensa. Heikki Liimolan valmentamalle kuorolle riitti töitä ja se selvitti ne niin laulun kuin esiintymisen osalta luotettavasti. Ja lapsikuoro, huomisen mestarikurssilla!

Ensi-illassa Tuuli Takala, Tuomas Katajala ja Juha Kotilainen vetivät korkeatasoista solistikaartia kohti uljasta tuloksellisuutta. Kypsyyttä ja soinnin rikkautta, volyymin riittävyyttä oli!

Ville Rusanen, Päivi Nisula, Erica Back, Suvi Väyrynen, Kristjan Mojsnik sekä Virpi Räisänen varmistivat ammattimaisen onnistumisen. Hieno solistiensemble.

Matti Saurama