Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tänään saadaan selkoa taas yhdestä eripuraa aiheuttaneesta laista

Elinkeinoministeri Mika Lintilä ja työministeri Jari Lindström esittelevät kasvupalvelulain sisältöä tänään.

Hallituksen on tänään määrä antaa esityksensä kasvupalvelulaista. Maakuntauudistukseen liittyvä kasvupalvelulaki myllertää uusiksi työvoima- ja yrityspalvelut, joiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta maakunnille.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Iltapäivällä elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) ja työministeri Jari Lindströmin (sin.) on määrä kertoa, kuinka uudistus vaikuttaa työnhakijoiden ja yritysten palveluihin.

Maakuntauudistuksen yhteydessä nykyiset TE- ja yrityspalvelut on tarkoitus yhdistää kasvupalveluiksi.

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan kasvupalveluilla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä sekä vastataan työmarkkinoiden muutoksiin ja turvataan osaavan työvoiman saatavuutta. Kasvupalvelujen tuottamisessa on tarkoitus hyödyntää markkinoita ja tavoitteena on palvelujen vaikuttavuuden lisääminen.

Kokoomus oli havitellut kasvupalveluiden järjestämistä ainakin suurimmille kaupungeille.

Poikkeuksena kasvupalvelulaissa on Uudenmaan erillisratkaisu, jossa kasvupalveluiden järjestämisvastuu on Uudenmaan maakunnan sijaan pääkaupunkiseudun kuntien muodostamalla kuntayhtymällä.

Kasvupalvelulaki ehti aiheuttaa eripuraa hallituksen sisällä marraskuussa, kun keskustan ja kokoomuksen sorvaama kompromissi ei kelvannut sinisille. Hallituspuolueet saavuttivat lopulta sovun tammikuussa.

Lisää aiheesta

Tuolloin tehdyssä kompromississa aiempaan lakiluonnokseen lisättiin niin sanottu allianssimalli, joka mahdollistaa maakunnallisten yritys- ja työllisyyspalveluiden sekä kunnallisten elinvoimapalveluiden toteuttamisen yhdessä.

Kokoomus oli havitellut kasvupalveluiden järjestämistä ainakin suurimmille kaupungeille, ja myös esimerkiksi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) ja Tampereen pormestari Lauri Lyly (sd.) olivat ajaneet kuntavetoisempaa mallia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE