Ensinnäkin esitys on teatteritilaan tehdyksi teokseksi äärimmäisen paikkasidonnainen. Jopa niin paljon, että jossain muussa esitystilassa se ei välttämättä mielestäni ole enää täysin sama teos.

Leinonen käyttää Erkko-salin korkeuksiin kohoavia valosiltoja koreografisina alustoina, joissa tanssijat liikkuvat. Myös verho- ja valonheitinkiskot ”tanssivat” ylös ja alas liikkuen. Näyttävää, mutta myös himpun verran itsetarkoituksellista, varsinkin alussa, jossa verhokiskot mustine esirippuineen nousevat ylös lattialta äärimmäisen hitaasti.

Kasperi Laine on ollut Leinosen työpari ja hovisäveltäjä pitkään. Hänen luomansa äänimaailma täyttää tilan ja on koko ajan hyvin vahvasti läsnä. Se on musiikillista äänikudosta, jota on hyvin vaikea määritellä. Siinä on elementtejä elektronisesta musiikista ja ambientesta, mutta myös paljon muuta. Musiikki tukee ja taustoittaa koreografiaa, mutta toimii ja ilmaisee myös siitä irrallaan.

Ehkä vielä vahvemmin samantyylisesti toimivat Ville Seppäsen videot, joita ei heijasteta taustaseinälle, vaan lattiaan. Pääasiassa mustavalkoiset videot tuntuvat välillä kertovan varsinkin tehdaskuvauksissaan aivan omaa tarinaansa, jonka yhteyden teoksen teemaan katsoja joutuu etsimään itse.

Myös Seppäsen ja Lauri Lundahlin valot käyttävät kohteenaan hyvin usein lattiaa, johon syntyy monenlaisia kuvioita ja tiukasti rajattuja värillisiä tiloja.

Visuaalista monitulkintaisuutta ja jopa provosoivuutta sisältävät myös Sari Nuttusen puvut. Niiden perusmuoto on ihonvärinen niukka trikoo, jonka lisänä on erilaisia ylä- ja alaosia tai muita lisukkeita, väreinä musta tai punainen. Asuissa tanssijoiden hahmoista tulee usein hyvinkin futuristisia.

KAIKKI TÄMÄ äänellinen ja visuaalinen vyörytys ei kuitenkaan peittoa itse tanssia. Siitä pitää huolen Leinosen tarkka ja harkittu koreografinen näkemys sekä liikekielen kokonaisvaltainen fyysisyys, vaativuus ja omaleimaisuus.

Susanna Leinonen Companyn tanssijoiden liikkeissä on energisyyttä, akrobaattisuutta ja uhmaa lähes agressiivisuuteen saakka kadottamatta kuitenkaan hengittävyyttä ja linjakkuutta. Koko seitsenhenkinen ryhmä on hyvin sinut Leinosen liikekielen kanssa. He ovat tiukasti läsnä omissa kehoissaan ja heidän ilmaisunsa on sekä voimakasta että harkitun pidättyväistä.

Birth -teoksen teemana on nimen mukaisesti syntymä. Mutta vaikka näyttämöllä nähdään aika huikea raskaana olevan naisen akrobaattinen soolo, aiheena ei suinkaan ole pelkkä biologinen syntyminen. Yhtä lailla kyseessä on henkinen uudesti syntyminen, muutos ja uuden luominen. Tämä kaikki Leinosen tapaan hyvin abstraktisti ja myös tummasävyisesti käsiteltynä. Silti esitys ei ole synkkä, mutta vahva ja vaikuttava kylläkin.