Molemmissa tanssiesityksissä käsitellään ihmisen elämänkulkua. Kummassakin toisensa kohtaavat mies ja nainen tavalla tai toisella. Tapahtumapaikka on joko määrittelemätön tai fantasian tasolla sijaitseva. Esitysten ilmaisukielenä ovat liike ja livemusiikki. Ja ennen kaikkea katsojalle jätetään hyvin laaja oma sisällön tulkitsemisvalta, sillä kumpikaan teos ei selitä itseään ja niitä voi halutessaan pitää jopa mystisinä.

ILLAN ALOITTAVA Avaruus – Selfmade Space on absurdi ja kaikenlaiset ajalliset ja fyysiset rajat rikkova, kahden omalla tavallaan yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä potevan henkilön kohtaamistarina. Teoksen lähtökohtana ovat olleet astronauttien erityiset kokemukset avaruudessa.

Esityksen tyylissä niin visuaalisesti kuin ilmaisullisestikin on enemmän kuin ripaus liioittelua ja parodiaakin, mutta se ei missään tapauksessa ole humoristinen teos. Ennemmin voisi jopa puhua hellästä hymystä kyynelten läpi.

Iles on muun muassa Tanssiteatteri Tsuumista tunnettu kokenut muusikko ja tanssija ja se näkyy hänen vahvassa näyttämöllä olossaan. Katutanssityyleihin viittaava konemainen liikekieli on tarkasti aksentoitua ja äänellinen ilmaisu ja laulu hyvin monivivahteista.

M;ika Juusela ja Reetta-Kaisa Iles tanssiteoksessa Avaruus – Selfmade Space.

Kuopiolainen näyttelijä ja muusikko Mika Juusela on Ileksen oiva vastapelaaja, jonka fyysinen ilmaisu ja liikkuminen on tarkoituksellisen jäyhää. Musiikillisesti hän on monipuolinen ja saa luupatessaan aikaan mielenkiintoisia monikerroksisia äänimaailmoja.

SIELUNVAELLUSVUODET on koreografi-tanssija Ari Nummisen ja näyttelijä Elsa Saision pitkään työstetty yhteistyö, jossa Saisio ensimmäisen kerran esittäytyy tanssijana. Tätä tosin ei tulisi ajatelleeksi esitystä katsoessaan.

Saisio osaa käyttää kehoaan kokonaisvaltaisesti ja liikkeellisesti viimeistellysti. Nummisen koreografian liikekieli ei varsinaisesti pohjaa mihinkään tanssitekniikkaan, vaikka siitä löytyykin viittauksia muun muassa afrikkalaiseen tanssiin. Tanssin päätehtävä esityksessä on kuitenkin toimia tunteiden ilmaisuna ja vuoropuheluna musiikin ja muusikko Teho Majamäen kanssa.

On jopa hilkulla, ettei lyömäsoitinvelho Majamäki vie koko esitystä omiin nimiinsä. Hänen näyttämöllinen läsnäolonsa on huikean intensiivistä ja ilmaisuvoimaista. Puhumattakaan laajasta, hauskasta ja yllättävästä soitinvalikoimasta, jota hän käyttää kekseliäästi ja erittäin monipuolisesti. Majamäen arsenaalissa on vaikka mitä alkaen melodikasta sekä muista koulusoittimista ja päätyen ääntelevien eläinlelujen kautta kurdien helisevästi soivaan metalliseen handpan-rumpuun ja aboriginaalien didgeridoohon. Kaikkia käytetään sekä rytmisenä ja äänellisenä taustana liikkeille että myös selkeästi repliikkien omaisesti.

Sielunvaellusvuodet-esityksen pohjana ovat olleet Carl Gustav Jungin kirjoitukset ihmisen ikävaiheista, kuolemasta ja sielunvaelluksesta. Sinänsä abstraktissa teoksessa näkyy ihmisen elämänkulku ja sen muutokset sekä kaiken toistuminen.

Hieman arvoituksellinen on esityksen puolivälin tienoilla mukaan tuleva Nummisen valkoasuinen hahmo, joka vähitellen ottaa yhä enemmän kontaktia Saision musta-asuiseen ihmiseen. Edustaako hän ihmisen sisäisen kehityksen tuonpuoleista johdattelijaa vai jotakin ihan muuta, sen voi kukin katsoja tulkita itse. Nummisen hahmo on selvästi jotenkin arempi ja epäröivämpi kuin Saision, ja liikkeellinen valikoima tietoisesti kulmikkaampaa.

Niin Avaruus kuin Sielunvaellusvuodet ovat positiivisesti painavia teoksia. Ne jäävät mieleen muhimaan, mutta eivät ikävästi kaihertamaan. Niiden lopullinen selittämättömyys kuuluu asiaan, eikä se jää vaivaamaan.