Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Teatteri & Tanssi

Tanssiarvio: Vaikean aiheen hieno tulkinta

Jukka Huitila
Tanja Illukka tekee tansillaan Syöpäsi minussa -teoksesta vaikuttavan ja tunneilmaisultaan tiheän.

Monista lääketieteellisistä kehitysaskelista huolimatta syöpä on edelleen yksi niistä sairauksista, joka herättää eniten voimakkaita tunteita, pelkoa, vihaa ja epätietoisuutta tulevasta. Siitä on myös usein vaikea puhua, koska pelkkä sana voi karkoittaa ihmiset ympäriltä.

Annikki Alku

Demokraatti

Tanssi ja kehon liike puolestaan ovat yksi niitä keinoja, joilla sanoilla tavoittamatonta voi ja on pyritty ilmaisemaan.

Koreografi Ismo-Pekka Heikinheimo on uusimmassa teoksessaan Syöpäsi minussa halunnut kuvata ja tuoda esille sitä monimutkaista ja monitahoista tunnekirjoa, jonka syöpä sairastuneen puolisossa saa aikaan.

TANSSI
Ismo Dance Company, Kulttuurikeskus Caisa
Syöpäsi minussa

Koreografia, konsepti ja ohjaus Ismo-Pekka Heikinheimo – Tanssi Tanja Illukka – Musiikin sävellys ja esitys Jouko Kyhälä – Valot Jukka Huitila – Puvut Sami Korhonen – Lavastus Simon le Roux

Tässä vaiheessa minun on sanottava, ettei minulla itselläni ole henkilökohtaista kokemusta sen enempää läheisen kuin tutunkaan syövästä. Katsoin siis Tanja Illukan tanssimaa sooloteosta eräässä mielessä ulkopuolisena ja omakohtaista kokemusta syöpään sairastuneen läheisenä omaavan katsojan esityskokemus voi olla hyvinkin erilainen.

Syöpäsi minussa oli vaikuttava ja tunnesisällöltään äärimmäisen tiheä esitys ennen kaikkea Illukan ansiosta. Hänen tietoisesti androgyyniksi tehty olemuksensa oli yhtä aikaa sekä etäännyttävä että joka solullaan läsnä. Puhumattakaan hänen tanssitekniikastaan ja kehon käytöstään. Jokainen liike oli sekä loppuun asti viimeistelty että voimakkaan tunteen kuin sattumalta aikaan saama. Tästä yhdistelmästä syntyi uskomaton liikkeellinen selkeys, joka yhtä aikaa peitti ja paljasti.

Hienon vaivihkaisesti katosta roikkuvien jättimäisten kuutioiden värinvaihdoksilla esitys jakaantui osiin, joissa kuljettiin tunnetilasta toiseen, alun epäuskosta, kivun, vastaan taistelun ja maanisen toimimisen kautta varovaiseen hyväksymisen ja tulevaisuuden uskoon.

Myös liikekieli muuttui energialtaan ja muodoltaan tunteiden myötä, mutta yhtenä jatkumona olivat erilaiset kehon koskettamiset, jotka minä koin oivaltavana kuvauksena siitä kuinka eri tunteet ja tuntemukset olivat voimakkaasti mielen lisäksi kehollisia.

Äänen ja liikkeen tasapaino-ongelmia

Vaikka esitys ei missään mielessä käsitellyt syöpää lääketieteellisesti, näin Sami Korhosen tyylikkäässä puvustuksessa kuitenkin hienovaraisia viittauksia siihen suuntaan. Illukan ja muusikko Jouko Kyhälän mustat takit toivat mieleen sairaalakaavut ja Illukan asun paljaassa selässä risteilevät puseron kiinnittävät punaiset nauhat olivat kuin verisuonia.

Ainoa esityksen osa, joka minussa herätti ristiriitaisia tunteita, oli Kyhälän livenä toteuttama musiikki. Hänen kontaktinsa tanssijan kanssa toimi loistavasti ja jokainen äänellinen muutos oli rytmisesti erinomaisesti synkassa liikkeiden kanssa. Silloin kun äänimaailma tuotettiin loopperia käyttäen sähkökanteleella ja sähköisellä huuliharpulla, ääni ja liike olivat tasapainossa. Kun mukaan tuli matala ihmisääni erityisesti voimakkaissa viha- ja tuskajaksoissa, alkoi äänimaailma häiritä tanssia. Kulttuurikeskus Caisan pienessä esitystilassa myös volyymi nousi tällöin välillä liian suureksi.

Syöpäsi minussa on oikeastaan eräänlainen kulttuuriteko. Se käsittelee vaikeaa ja usein vaiettuakin asiaa taiteellisesti upeasti ja onnistuen olemaan yhtä aikaa yleinen ja henkilökohtainen.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Marja Luumi

Työmarkkinat
26.10.2020
”Uho tuntuu jatkuvan, tämä on aivan absurdi ajatus” – Paperiliiton Vanhala ihmettelee Metsäteollisuuden Hollménin puheita ”tyhjältä paperilta” lähtemisestä
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE