Tanssiteatteri MD, Tampere

Loopit

Voimien yhdistäminen oli mitä ilmeisimmin erinomainen asia, sillä siitä lähtien MD on ollut yksi maamme vahvoja nykytanssiryhmiä ja esiintynyt oman lähialueensa lisäksi kiertueilla niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

MD:llä on oma Hällä-näyttämö Tampereen keskustassa ja kuuden hengen vakituinen tanssijakunta. Esityksiä tehdään kaikenikäisille, mutta lasten esitysten ohella aikuisemmille katsojille suunnatut teokset ovat aina olleet tanssiteatterin kivijalka.

Katsojat kahdessa tilassa

Ryhmän juhlavuosi alkoi viikonloppuna kantaesityksellä Loopit, joka on yhteistyö Tero Saarinen Companyn kanssa.

Tanssiteatteri Dansco tilasi vuonna 1993 Tero Saariselta hänen ensimmäisen kokopitkän teoksensa “Hurmaa 1”. Samassa yhteydessä alkoi Saarisen ja sittemmin valosuunnittelun kansainvälisiin kärkinimiin nousseen Mikki Kuntun edelleen jatkuva yhteistyö.

Nämä olivat osa niistä syistä, miksi Saarinen halusi tehdä MD:n juhlavuoden pääteoksen.

Toisaalta esityksen rakentaminen ryhmän omaan esitystilaan on Saariselle harvinaista, sillä hänen oma ryhmänsä on kiertueteatteri. Koko harjoitus- ja esitysajan samana pysyvä tila antoi aivan uudenlaisia mahdollisuuksia leikitellä katsojan ja esiintyjän suhteella ja esitystilan käytöllä.

Yleensä Saarisen teokset on toteutettu perinteisen näyttämö-katsomoratkaisun mukaisesti, jossa on nk. kurkistusluukkunäyttämö ja katsomo sen edessä. Välimatka katsojan ja tanssijan välillä on voinut olla suurikin.

Nyt kaksiosaisessa Loopit-teoksessa yleisön määrä on rajattu melko pieneksi ja ensimmäisen osan aikana katsojat on sijoitettu näyttämöllä oleville palleille, joita ympäröivät metalliset loisteputkikehikot kuin jättimäinen häkki. Myös tanssijat ovat pääosin näyttämöllä, joten kontakti heidän ja katsojan välillä on hyvin läheinen.

Väliajan jälkeen tilanne muuttuu perinteisemmäksi, tanssijat ovat näyttämöllä ja yleisö valitsemillaan paikoilla katsomossa. Lisäksi koko esityksen ajan keskellä katsomoa on kalteva taso, jolla tanssijat liikkuvat.

Perinteisestä poikkeava tilan käyttö tanssiesityksessä ei ole mitenkään uutta. Erilaisia tilakokeiluja on tehty jo kauan, eivätkä Saarisen ratkaisut siksi olleet mitään aivan mullistavia. Merkittävintä oli ehkä se, millaisen tunnelman ja suhteen muutoksen tanssiin ja liikkeeseen katsojalle toi etäisyyden vaihtuminen väliajalla. Lähikuvasta siirryttiin kokokuvaan. Ilmaisuun ja yksittäisen tanssijan yksittäisiin liikkeisiin keskittymisestä enemmän koreografisiin ratkaisuihin ja kokonaisdynamiikkaan.

Esityksen aiheena on ihmisenä oleminen ja hänen monet roolinsa. Ne raamit, joihin jokainen enemmän tai vähemmän väkisin yrittää sovittautua. Kuulostaa hyvin totiselta, mutta oli kaikkea muuta. Enimmäkseen aika hervotonta, assosiaatiosta toiseen kulkevaa. Liikekieli oli kokonaisvaltaista, mutta reuhtovaa, ja jokainen toteutti sitä omalla tavallaan. Tanssimassa oli selkeästi kuusi yksilöä, ei pelkkä ryhmä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tanssijoiden keskinäinen kontakti olisi toiminut tai koreografinen kaari rakentunut.

Kokonaisuus toi vahvasti mieleen keskiaikaisen narrien päivän, jolloin jokainen sai olla vapaa ja tehdä mitä haluaa. Tätä vaikutelmaa tuki Erika Turusen valkoinen, mustalla terästetty puvustus, joka muistutti keskiajan tunika-asuja.

Myös brittiläisen The Tiger Lillies -yhtyeen rouhea ja rosoinen, eri musiikin lajeja oopperasta mustalaismusiikkiin erittäin omaperäisesti yhdistelevä musiikkimaailma oli omiaan viemään ajatukset tähän suuntaan, varsinkin kun yksi keskeisimmistä kappaleista ja kohtauksista oli The King is dead.

Loopit, joka siis tarkoittaa ”toista se”, on mieleen jäävä teos ja mainio alku MD:n juhlavuodelle.

Annikki Alku