Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tarja Halonen Oma-lehdessä: Koronakevät paljasti vanhustenhuollon heikkoudet – ”Omaishoitajat tarvitsevat tukea ja toivoa arkeen”

Hoidettavien lisäksi ammattilaiset ja omaishoitajat tarvitsevat tukea. Kuvituskuva.

Koronakevät paljasti vanhustenhuollon heikkoudet lopullisesti, presidentti Tarja Halonen kirjoittaa Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n Oma-lehdessä.

Demokraatti

Demokraatti

Halosen mukaan jo aiemmin joidenkin yksityisten hoitolaitosten puutteista alkanut keskustelu mahdollisti nyt avoimemman keskustelun, jonka hän toivoo muuttavan vanhusten ja vammaisten hoitoa parempaan suuntaan.

– Vaikka Suomi selvisi koronapandemian ensimmäisestä aallosta monia muita paremmin, jäi kytemään huoli vanhusten sekä pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten elämän laadusta, hän kirjoittaa.

Kolumnissaan presidentti Halonen ottaa kantaa omaishoitajien tilanteeseen. Hän kertoo miestään hoitavan ystävänsä tilanteesta ja siitä, kuinka kotiavustajienkin mukaan kaatuneen miehen nostamiseksi turvallisesti tarvitaan kaksi ihmistä.

– Mutta mikä saa sitten ammattilaiset uskomaan, että lähes saman ikäinen puoliso tekee sen yksinään – monta kertaa päivässä, hän kysyy.

Halonen sanoo omaishoitajien olevan tärkeä erityistuen kohde, koska heidän panoksensa on ”mittava osa sosiaalihuoltoamme”. Halonen ei pidä kohtuullisena tilannetta, jossa vaihtoehtoina olisivat aliresursoitu laitoshoito tai aliresursoitu kotihoito.

Halonen toivoo, että koronan kakkosaallosta selvitään hyvin ja että myös sote-uudistuksessa onnistutaan.

– Ongelmista ei selviä siivoamalla niitä pois silmistä. Hoidettavan lisäksi myös ammattilaiset tai omaishoitajat tarvitsevat tukea ja toivoa arkeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE