Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tärkein eli ihminen jäi taka-alalle” – SDP:n Haatainen: Hallituksella ei ole linjausta siitä, miten hoitoonpääsy turvataan

Tuula Haatainen ihmettelee hallituksen kaavailemaa yhtiöittämispakkoa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Tuula Haataisen (sd.) mukaan Sipilän hallituksen sote-linjaukset herättävät enemmän huolestuttavia kysymyksiä kuin selventäviä vastauksia.

Haatainen kysyy, onko hallituksen tavoitteena luoda Suomeen 18 sote- vai attendo-aluetta.

Pahimpana puutteena Haatainen pitää epätietoisuutta siitä, miten suomalaisten hoitoonpääsy turvataan.

– Sipilän hallituksella ei ole mitään linjausta siitä, miten hoitoonpääsy turvataan. Hallitus voisi asettaa kiireettömään hoitoon aikarajan ja velvoittaa terveysasemat olemaan auki paremmin. Odotin hallitukselta linjausta siihen, että asiakas nostetaan todella keskiöön ja hänelle turvataan lainsäädännöllä hoito ja hoitoonpääsy. Lisäksi odotin, että jatkovalmistelussa edellytettäisiin, että julkisella sektorilla vastaanottoaikoja laajennettaisiin vastaamaan ihmisten nykyelämää.

– Näillä linjauksilla sote-uudistuksesta tehtiin sote-palveluiden yhtiöittämisuudistus. Tärkein eli ihminen jäi taka-alalle, Haatainen katsoo.

Onko hallituksen tavoitteena luoda Suomeen 18 sote- vai attendo-aluetta?

Haatainen ehdottaa, että hallitus tekisi ensin sote-uudistuksen huolellisesti ja antaisi sote-alueille aidon mahdollisuuden pistää oman toimintansa kuntoon.

Lisää aiheesta

– Hallitus on unohtanut sote-uudistuksen tärkeimmän asian eli sen, miten nopeasti jokainen suomalainen saa tarvitsemiaan palveluja ja miten julkiset palvelut laitetaan huippukuntoon. Nyt  hallitus keskittyy kilpailuttamiseen ja yhtiöittämiseen. Onko hallituksen tavoitteena luoda Suomeen 18 sote- vai attendo-aluetta? hän kysyy

Haatainen ihmettelee hallituksen kaavailemaa yhtiöittämispakkoa.

– Hyvin toimiva järjestelmä pakotetaan yhtiöittämään ja sitä kautta kilpailuttamaan tuotantonsa. Jo nyt on mahdollista täydentää palveluja yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden avulla. Saavatko maakunnat päättää itse strategiastaan vai rajoitetaanko niiden toimintaa pakolla? Mitä epämääräiset kirjaukset valinnanvapaudesta tarkoittavat ihmisen hoitoonpääsyn kannalta? Näihin kysymyksiin tarvitaan vastaus, SDP:n Haatainen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE