Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

5.5.2025 14:21 ・ Päivitetty: 5.5.2025 14:21

Tarkkailijat: Romanian presidentinvaalien ensimmäinen kierros sujui asiallisesti – Kakkoskierroksesta odotetaan tiukkaa taistoa

LEHTIKUVA / AFP / DANIEL MIHAILESCU
Etyjin mukaan äänestäjien oikeuksia kunnioitettiin Romanian presidentinvaaleissa, mutta sekä äänestäjät että ehdokkaat tarvitsevat laajempaa läpinäkyvyyttä ja oikeusturvaa

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin mukaan Romanian presidentinvaalien ensimmäinen kierros eilen sujui hyvin. Järjestön mukaan vaaleissa kunnioitettiin vapautta kokoontua ja järjestäytyä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Äänestäjien oikeuksia kunnioitettiin ja vaalit sujuivat tehokkaasti. Mutta sekä äänestäjät että ehdokkaat tarvitsevat laajempaa läpinäkyvyyttä ja oikeusturvaa, Etyjin erityiskoordinaattori Lucie Potuckova sanoi.

-  Havaitsimme, että kampanjointisääntöjen monimutkaisuus vähensi perinteistä kampanjatoimintaa. Se johti kampanjoinnin siirtymiseen lähes kokonaan verkkoon tehokkaan valvonnan ulkopuolelle, Potuckova lisäsi.

Etyjin raportissa kiinnitettiin huomiota siihen, että Romanian mediakenttä on monimuotoinen ja siellä on laaja valikoima julkisia ja yksityisiä mediatoimijoita. Sen sijaan raportin mukaan tiedotusvälineiden monipuolisuutta heikentää poliittisten puolueiden laaja ja läpinäkymätön rahoitus.

Tarkkailuvaltuuskunnan mediaseuranta havaitsi, että Romanian yleisradioyhtiö noudatti yleisesti sen lakisääteistä velvoitetta ja tarjosi kaikille ehdokkaille tasapuolisesti lähetysaikaa. Samalla vaalikampanjoista uutisointi sekä julkisilla että yksityisillä medioilla oli rajoitettua ja epäselvät määräykset hämärsivät vapaan ja maksetun lähetysajan eroa.

ROMANIAN presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen voitti radikaalioikeistoehdokas George Simion. Simion johtaa oikeistoa ja äärioikeistoa telttaansa yhdistävää radikaalioikeistolaista AUR-puoluetta.

Romanian vaaliviranomaisten mukaan Simion sai sunnuntaina järjestetyissä vaaleissa äänistä noin 41 prosenttia.

-  Teimme tänään historiaa yhdessä, Simion sanoi vaali-iltana.

-  Varkaat ulos, antakaa kansallismielisten tulla, hän jatkoi puolueensa vaalikatsomossa näytetyllä videoviestillä.

Toisella kierroksella hän kohtaa pääkaupunki Bukarestin EU-myönteisen pormestarin Nicusor Danin, joka sai noin 21 prosenttia äänistä. Ensimmäisellä kierroksella ehdolla oli kaikkiaan yksitoista ehdokasta.

Vaalien toinen kierros on määrä järjestää kahden viikon päästä sunnuntaina.

UUTISTOIMISTO AFP:n haastattelema romanialainen valtiotieteen professori Sergiu Miscoiu uskoo, että EU-kriittisen Simionin ja Danin toinen kierros tulee olemaan tiukka.

Muut asiantuntijat ovat nostaneet myös esille, että Romanian EU-myönteisten leirissä on ollut kahtiajakoa muun muassa vihamielisten syytösten vuoksi.

Simion taas nousi mitätöidyiksi julistetuissa viime vuotisissa presidentinvaaleissa eniten ääniä keränneen Calin Georgescun tilalle populistioikeiston ääniharavaksi. Maan perustuslakituomioistuin mitätöi edellisten vaalien ensimmäisen kierroksen tuloksen joulukuussa Venäjän vaikutuskampanjan vuoksi. Romanian keskusvaalilautakunta esti Georgescua asettumasta ehdolle uusintavaaleissa.

Simion tunnustautuu suureksi presidentti Donald Trumpin ihailijaksi ja esiintyy usein Trumpin ”Make America Great Again” -iskulauseella koristetussa lippalakissa.

Hän on kuvannut itseään maltillisemmaksi kuin Georgescu, mutta arvostelee Georgescun tavoin EU:ta ja ”epädemokraattisia Brysselin byrokraatteja”.

Simion syyttää EU:ta sekaantumisesta Romanian vaaleihin ja on luvannut palauttaa maan kunnian EU:n jäsenenä. Hän on monesti arvostellut Venäjää, mutta vastustaa Ukrainan avustamista ja haluaa Romanian vähentävän tukea ukrainalaisille pakolaisille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU