Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tässä asiassa perussuomalaiset ei taivu piiruakaan – Sampo Terho: Veteraaneilta leikataan

SDP:stä on vaadittu hallituksen rintamamieseläkkeisiin ehdottaman leikkauksen perumista. Muun muassa kansanedustaja Eero Heinäluoma on vaatinut siitä luopumista tai toisena vaihtoehtona, että eduskuntaryhmät yhdessä sopisivat, ettei veteraanien eläkkeistä leikata.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on kertonut Demokraatille, että rintamalisä kuuluu sarjaan, joka on arvioitava valtiovarainvaliokunnassa syksyn budjettiprosessissa.

– Olisi hyvä, jos siitä löytyisi yhteisymmärrys. Se ei valtiontalouden kannalta kovin iso summa ole, hän sanoo ja lisää, että kaiken kaikkiaan veteraaneille on tulossa miljoonien eurojen lisäpanostukset.

Hänen henkilökohtainen kantansa on, että rintamalisästä leikkaaminen pitäisi perua.

Myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen on empivällä kannalla.

– Täytyy katsoa mikä se kokonaisuus on ja mikä se budjettivaikutus on, hän on lausunut Demokraatille.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä sen sijaan pidetään tiukasti kiinni kaavaillusta leikkauksesta.

Lisää aiheesta

– Hallitusohjelmassa sovittu indeksisäästö jäi toteutumatta inflaation jäädessä oletettua alhaisemmaksi ja tästä syystä vastaaviin menoihin esitettiin 0,85 prosentin vähennystä. Tämä koskee myös rintamalisää, mikä on kokonaisuutta katsottaessa hyväksyttävissä kun rintamaveteraaneille ohjataan muuten merkittävästi lisää rahoitusta, sillä esimerkiksi rintamaveteraanien kuntoutuslain mukaisiin avopalveluihin lisätään ensi vuonna 20 miljoonaa euroa, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho vastaa sähköpostitse Demokraatille.

Hallitus on tekemässä 0,85 %:n tasasuuruisen vähennyksen moniin etuuksiin, muun muassa lapsilisiin, työttömän peruspäivärahaan, kansaneläkkeeseen ja rintamalisään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE