Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tässä on kaikki vaaran ainekset ilmassa” – Valtonen: ei toistaiseksi syytä evakuoida suomalaisia YK-joukkoja

AFP / LEHTIKUVA
Kuva eteläisestä Beirutista Israelin pommitusten jäljiltä.

Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) näkee Israelin ja Libanonin konfliktin laajenemisen mahdollisena.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Tässä on kaikki vaaran ainekset ilmassa ja tässä on viime viikkoina ehkä seurattu vähän epäuskoisina sitä, että näinkö tässä tosiaan käy, että Lähi-idässä ajaudutaan syvemmälle eskalaation tielle, Valtonen sanoo STT:lle.

Hänen mukaansa tärkeintä on se, että konfliktin osapuolet suostuisivat Ranskan ja Yhdysvaltojen kätilöimään tulitaukoon. Vähintään yhtä tärkeä on kuitenkin hänen mukaansa myös tulitauko Gazassa.

-  Ilman, että Gazan tilanne saadaan rauhoittumaan, en näe mitenkään, että pystyttäisiin rakentamaan luottamusta osapuolten välille, kahden valtion mallia ja neuvottelemaan pysyvästä rauhasta.

YK:n Unifil-rauhanturvaoperaatioon Etelä-Libanonissa osallistuu noin 200 suomalaista rauhanturvaajaa. Heillä on Valtosen mukaan merkittävä rooli tilanteen vakauttamiseksi. Hän kertoo, että tilannetta seurataan herkeämättä yhdessä operaatiota johtavan YK:n kanssa. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole ollut syytä evakuoida joukkoja.

-  Jos olisi niin, että Israelin operaatio ei tästä leviäisi ja laajenisi, Unifil voisi jatkaa työtä Libanonissa.

VALTOSEN mukaan on vaikea nähdä, että Israelin sotilaallisilla toimilla Etelä-Libanonissa saavutettaisiin minkäänlaista pysyvää rauhaa.

Israel ilmoitti aloittaneensa rajatun maahyökkäyksensä Libanoniin myöhään maanantaina. Israelin armeijan tiedottaja Daniel Hagari kommentoi tiistaina maahyökkäystä Libanoniin sanomalla, että maahyökkäyksellä estetään Hizbollahin suunnittelemaa hyökkäystä Israeliin.

-  Myös Israelilta edellytetään pidättäytymistä. Israelin operaatiot osuvat kuitenkin Libanonin alueeseen ja sitä kautta myös herkästi siviileihin, Valtonen sanoo.

Hänen mukaansa Israel joutuu tukeutumaan kaikissa toimissaan kansainväliseen oikeuteen ja kansainväliseen humanitääriseen oikeuteen.

-  Näiden edellytysten yli ei saisi missään kohtaa kävellä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE