Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tässä on kohta boikotti lähellä” – kansanedustaja hyökkää nyt Keskoa vastaan

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä arvostelee Keskoa kuluttajien harhaanjohtamisesta ja suoranaisesta valehtelusta. Erityisesti hän on sydämistynyt siitä, kuinka Pirkka-tuotteita mainostetaan.

– Keskon sivuilla ilmoitetaan isoilla kirjaimilla, että kotimainen tuote on aina etusijalla esimerkiksi Pirkka-sarjaan. Pötypuhetta. Suomessakin valmistetaan kananugetteja, mutta silti Kesko kaupittelee Puolassa valmistettuja ja ties missä tuotetusta lihasta tehtyjä salmonellanugetteja Pirkka-brändin alla.

Hänen mielestään kuluttajia johdetaan harhaan myös Pirkan salaateilla.

– Tuotteen etupuolella lukee isoilla kirjaimilla “valmistettu Suomessa”. Se tarkoittaa kuitenkin vain sitä, että salaatit on pesty ja pakattu Suomessa, mutta ne on voitu tuottaa esimerkiksi Romaniassa. Tällainen on häpeämätöntä kuluttajan harhaanjohtamista.

Ratkaiseeko raha vai kuluttajien terveys ja turvallisuus?

Kärnä muistuttaa, että kotimaisuus on tärkeä kuluttajien ostopäätöstä ohjaava seikka ja suuret ketjut tietävät tämän. Siksi ne käyttävät hänen mukaansa kaikki mahdolliset lainsäädännön porsaanreiät hyödykseen.

Hän vaatii puuttumaan asiaan.

– Jos Kesko on sanojensa mittainen, se ilmoittaa nyt nopeasti luopuvansa kaiken muun siipikarjan kuin suomalaisen myymisestä. Ratkaiseeko raha vai kuluttajien terveys ja turvallisuus? Tuntuuko muutaman prosentin parempi kate todella hyvältä vielä siinäkin vaiheessa, jos ensimmäinen lapsi menehtyy salmonellaan syötyään Pirkan kotimaisuudella markkinoitua ulkolaista moskaa?

Kärnältä tulee kova ukaasi:

– Tässä on kohta Pirkan boikotti lähellä, jos toimintatavat eivät muutu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE