Politiikka
30.11.2018 10:54 ・ Päivitetty: 30.11.2018 10:54
“Tässä poistuvat kaikki ne epäkohdat, jotka on koettu epäoikeudenmukaiseksi” – Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet lakkaavat luultavasti maaliskuun alusta
Paljon kritiikkiä saaneet kansanedustajien sopeutumiseläkkeet lakkaavat tällä tietoa maaliskuun alusta. Eduskuntaryhmät esittelivät perjantaina lakialoitteen sopeutumiseläkkeiden korvaamisesta kokonaan sopeutumisrahalla.
– Tässä poistuvat kaikki ne epäkohdat, jotka on koettu epäoikeudenmukaiseksi, eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok.) sanoi mediatilaisuudessa perjantaina.
STT kertoi torstaina, että jatkossa sopeutumisrahan määrä olisi lähempänä tavanomaisen työttömyysturvan tasoa. Sopeutumisraha olisi jatkossa vähintään 2 100 euroa kuukaudessa. Tiedot vahvistettiin tiedotustilaisuudessa perjantaina.
Sopeutumisrahaa voisi saada enintään kolme vuoden ajan. Myös nykyiset sopeutumiseläkkeen saajat tai siihen oikeutetut kansanedustajat siirtyisivät ajallisesti rajatun sopeutumisrahan piiriin.
– Käytäntö, jossa maailman tappiin voi saada eläkettä, loppuu nyt, suurimman eduskuntaryhmän keskustan Antti Kaikkonen (kesk.) sanoi perjantaina.
Eduskuntaryhmien esityksen mukaan kansanedustaja voisi halutessaan säilyttää oikeutensa myös ansiosidonnaiseen työttömyysetuuteen ollessaan lyhyehkön aikaa kansanedustajana tai ministerinä.
Perjantaina julkistetun lakialoitteen tekijöinä on kahdeksan eduskuntaryhmää. Joukosta puuttuvat perussuomalaisten eduskuntaryhmä sekä pienimmät yhden hengen eduskuntaryhmät.
Lisää aiheesta
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.