Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

”Te lapset teette tulevaisuuden” – pääministeri Marin emännöi lasten itsenäisyyspäivän juhlan

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Pääministeri Sanna Marin sai lahjaksi sinivalkoisen rannekkeen isännöidessään itsenäisyyspäivän juhlaa sadoille lapsille Säätytalolla Helsingissä 7. joulukuuta 2022. Vieraiksi on kutsuttu kaksi 10-vuotiasta koululaista jokaisesta Suomen kunnasta Utsjoelta Hankoon.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) emännöi Suomen lasten itsenäisyyspäivän juhlan keskiviikkona. Juhlaan kutsuttiin 564 lasta yhteensä 283 Suomen kunnasta. Marin kätteli ja toivotti tervetulleeksi jokaisen juhlavieraan tapahtuman aluksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Säätytalossa järjestettyyn tilaisuuteen osallistuivat myös valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.), oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sekä ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo (vihr.).

Marin kertoi puheessaan muun muassa hallituksen tavoitteesta rakentaa monella tavalla kestävää Suomea.

– Sellaista, jossa jokainen voisi oppia koulussa mahdollisimman paljon. Jossa kaikilla olisi ystäviä ja läheisiä, joista pidetään huolta. Sellaista Suomea, jossa tehdään jatkuvasti töitä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja maamme vaurauden eteen. Sanalla sanoen, jossa jokaisella meistä olisi mahdollisuus hyvään tulevaisuuteen ja jossa jokainen voi kokea olevansa tärkeä, Marin sanoi puheessa.

– Tämän juhlan teema onkin Tulevaisuuden tekijät. Sellaisia te näette talon täydeltä, kun katsotte ympärillenne. Te lapset teette tulevaisuuden, hän jatkoi.

Marin muistutti puheessaan, että maailma ympärillämme ei vain muutu, vaan muutokseen pystyy myös itse vaikuttamaan.

– Teidän mielipiteellänne on väliä. Siksi on tärkeää, että te olette täällä tänään monilukuisina yhdessä juhlimassa Suomen itsenäisyyttä. Me kuulemme ilolla teidän kaikkien ajatuksia tulevaisuudesta.

Virallisen osuuden jälkeen juhlavieraille järjestettiin ohjelmaa juhlien teeman hengessä.

Juhla suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Lapsiasiavaltuutetun toimiston kanssa.

Lasten itsenäisyyspäivän juhlassa tarjoiltiin hodareita ja kasvissushia. (Lehtikuva / Emmi Korhonen)

Laulajat Robin ja Viivi esiintyivät lasten itsenäisyyspäivän juhlassa. (Lehtikuva / Emmi Korhonen)

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE