Mies naisen vaatteissa on kautta teatteriaikain ollut antoisa naurun lähde. Tästä teemasta väännetään hyvin myyvää komediaa yhä edelleen, ja nykyään myös ennen kummastellut drag queenit herättävät villejä riemureaktioita.

Nainen miehen vaatteissa on historian saatossa ollut 1900-luvun alkuun asti lähinnä synti ja häpeä, tuomittu pahe. Eikä teatterissakaan ole tämänsuuntaisella ristiinpukeutumisella paljon ilakoitu.

Linda Wallgrenin uusi näytelmä Jeanne D’Arcin housut nostaa tapetille yli 590 vuoden takaisen, Ranskaa ja myöhemmin koko maailmaa kuohuttaneen lahjeskandaalin, ja siinä sivussa muita häpeän poltinmerkilla leimattuja, paljon huomiota ja jyrkkiä kannanmäärityksiä poikineita keissejä.

ONHAN SE KOVA väite ohjaaja-käsikirjoittaja Wallgrenilta nostaa Jeanne D’Arcin historiallinen kohtalo kahden kotimaisen, ikään kuin häpeäkiroukseen langetetun naisen julkisen kohtelun rinnalle. Orleansin neitsyt, Pyhä Johanna, pyhimykseksi julistettu vapaustaistelun symboli samalla viivalla vuonna 2003 eroamaan joutuneen pääministerimme ja vuonna 2006 aviomiehensä murhasta epäillyn ulvilalaisnaisen kanssa, huh!

Enemmän kuin ratkaisuja syyllinen-syytön-akselilla Wallgrenin näytelmä pyrkii pohtimaan, millaisilla poliittisilla tai lainkäytöllisillä mekanismeillä, millaisissa nykypäivän “konklaaveissa” tapaus Anneli Jäätteenmäki ja tapaus Anneli Auer ovat edenneet. Medialla on näissä human stain -kohinoissa (Philip Rothin romaanista lainattu monimerkityksinen käsite, joka tarkoittaa esimerkiksi nöyryytyksen jättämää stigmaa) merkittävä rooli, ja siksi Jeanne D’Arcin housut -näytelmän markkinoinnissa on käytetty iltapäivälehtilööppien tyyppistä graafista kuvastoa.

Parasta Wallgrenin polveilevassa näytelmätekstissä on, ettei se pyri suoraan syyllistämään ketään, ei poliitikkoja, ei tuomareita, ei laivalvojia eikä edes tiedotusvlineitä. Vähän se vihjaa itse kunkin instanssin vallasta mielipiteenmuokkaajana, mutta roviolle se ei Jeanne-paran seuraksi pakota ketään.

Ohjaajan kommentin voi lukea myös esityksen tilanteiden koomistamisesta. Vaikka ollaan vakavien, jopa perustavalaatuisten oikeudenmukaisuuskysymysten äärella, on kevyt ilveily paikallaan. Hetkittäin tuo “kevyt”-luokitus kuitenkin katoaa. Jotkin sivuhahmot, erityisesti suomalaiset miespoliitikot, esitetään niin vahvoin karikatyyrisin piirroin, että he näyttäytyvät suorastaan pelleiltä. Se on mielestäni turhan helppo, alleviivaava ratkaisu.

Faksia pukkaa pääministerille, pyytämättä ja yllättäen. Kuvassa Jyrki Mänttäri, Sofia Smeds ja Pyry Äikää.

Mutta herkullisimpia kohtauksia riittää sitä enemmän. Ihan parhaita on itse Jeanne D’Arcin oikeudenkäynti, jossa juuri syytetyn housullisuus nähdään tuomareiden mielestä erityisen raskauttavana. Raamattua siteerataan ja pukeutumiskoodeja palutetaan, mutta Jeanne ei kadu. Hänen tuomitsijansa näyttäytyvät aivottomilta, täysin katolisen kirkon dogmeihin kangistuneilta äijiltä.

Esityksen loppupuolella Jeanne D’Arc (Inke Koskinen) ja kaksi Annelia (Miia Selin/Auer ja Sofia Smeds/Jäätteenmäki) kokoontuvat yhteiseen saunailtaan (!), ja alkavat puhua asioita halki. Kelaavat omia kohtaloitaan, analysoivat katkeruuttaan, miettivät miesten maailman oikeustajua eri aikoina. Vähän riitelevätkin, minkä seurauksena Anneli J. alkaa viskoa kiukaalle löylyä siihen malliin, että sauna muuttuu pätsiksi. Rovio-tematiikkaa sekin!

ESITYKSEN FINAALI on hienoimpia vähään aikaan näkemiäni ja kuulemiani. Musiikin säveltänyt ja sitä myös koko ajan lavalla mitä moninaisimmin instrumentaatioin esittävä Petra Poutanen johdattaa koko ensemblen loppulauluun. Sen englanninkielinen teksti on Jeanne D’Arcista vuonna 1429 sitten kirjoitetusta runoelmasta ja sointi tuleekoko porukan hienosta luomuperkussioista. Itse asiassa kumina, naputus ja kolina lähtee Jeannen tuomiorovioksi kasatuista laatikoista. On vaikuttavaa, on karkkia korvalle.

Muutenkin Jeanne D’Arcin housut on niin vahvasti sekä esittävän että audiovisualisoinnista vastaavan porukan ensembleyhteistyötä, että on jokseenkin tarpeetonta nostaa ketään erikseen esiin. Sen kuitenkin sanon, että Inke Koskisessa (Jeanne D’Arc) TTT:llä on kypsymässä karismaattinen suuriin rooleihin valmis näyttelijä. Pari vuotta sitten suoraan Nätystä Työvikseen kiinnitetty Koskinen teki minuun nyt vaikutuksen Salmelaisen näyttämöllä kahdesti kahden viikon sisään (Jeannen ohella Mashana näytelmässä Kolme sisarta, viides näytös). Jo sitä ennen hän oli vakuttanut hiljattain TTT:n ohjelmistosta poistuneen Hamlet-rockmusikaalin Ofeliana.

Jeanne D’Arcin housut -esitys kuuluu keväällä myös Espoon kaupunginteatterin vierailuohjelmistoon. Se nähdään Tapiolan kulttuurikeskuksen Louhisalissa perjantaina 31.3. klo 19 sekä lauantaina 1.4. klo 14 ja klo 19.