On ilo, että Juha Jokelan uusi näytelmä saa ainakin potentiaalisesti näin ison yleisöpohjan, sillä hänen töissään katsoja voi aina nostaa odotusarvot korkealle. Itse olen katsonut vuoden 2003 menestysdebyytistä Mobile Horror alkaen koko hänen tuotantonsa – osan myös useampina versioina – enkä muista joukosta yhtään yhdentekevää esitystä. No, Kansallisteatterissa kantaesitetty Sumu (2016) oli vähän keskinkertaisempi, mutta sitä vain korkean lähtötason Jokela-skaalalla arvioituna.

Eerika Rantasen tähänastinen elämä on alunperin syntynyt Yleisradiolle kuunnelmasarjaksi. Jokelan ja kolmen näyttelijän, Eeva Soivion, Ria Katajan ja Kaisa Helan yhteisenä aivomyrskynä Ja nimenomaan kuunnelmaksi, ei miksikään “podcastiksi”.

MUISTELEN JOKELAN joskus häntä haastatellessani sanoneen, että hän mikittää esityksissä näyttelijänsä aina siksi, että puhe kuulostaisi luontevalta. Ristiriitaiselta kuulostavan teesin takana on ajatus, että näyttelijä voi sähköisesti vahvistettuna puhua normaalilla volyymillä ja painotuksilla, hänen ei suuressakaan salissa tarvitse huutaa.

Puhetta toteutetaan Eerika Rantasessa hetkin myös poikkeuksellisesti tuplattuna. Tallenteelta kuuluva ääninäyttelijä ja lavalla nähtävä näyttelijä puhuvat yhtä aikaa samaa tekstiä, kunnes erkaantuvat omille teilleen. Jännä efekti.

Tässä esityksessä juuri puheen luontevuus, sekä toistollisesti että sisällöllisesti, on sen vetoavin ominaisuus. Eerikan sisäiset monologit ja dialogit lähipiirinsä ihmisten kanssa imevät katsojan vääjäämättömästi ja heti sisään nimihenkilön maailmaan. Katsoja saadaan myötäelämään Eerikan hämmennykset, pelot, hullaannukset, räjähdykset… kaikki tunnetilat.

Tunnetilojen kuvaus on esityksessä varmasti siksikin intensiivistä, että teksti on syntynyt näyttelijöiden omien elämänkokemusten pohjalta. He tietävät, mistä puhuvat, mitä esittävät. Mistään tirkistelyyn harhauttavasta autofiktiosta ei näyttämöllä kuitenkaan ole kyse, sillä Juha Jokela on nivonut Soivion, Katajan ja Helan kertomukset Eerika Rantasen fiktiiviseksi elämäntarinaksi, jota tämä noin nelivitonen nainen takaumin näyttämöllä kelaa. Eikä Eerikan elämä ole ollut mitenkään erityisen raflaavaa tai dolce vitaa, makeaa. Tavanomaista pikemminkin, lapsuuden riemuineen ja pelkoineen, teini-iän kuohuineen, aikuistumisen epävarmuuksineen, oman tien etsimisineen ja löytämisineen.

Siksi niin radiosarja kuin näyttämöversio ottavat valtoihinsa: tavallisuus päästää lähelle, se on tunnistettavaa.

Juha Jokelalla on paljon kokemusta myös television puolelta niin draamakomedioiden kuin sketsisarjan kirjoittajana, ja se jotenkin näkyy nyt myös Eerikan näyttämötoteutuksessa. Neljän kirjoittajan fragmenteista on syntynyt episodimainen mutta silti eheä esitys. Sketsiteatterista se on joka tapauksessa kaukana, vaikka on myös hauska. Enemmän kuitenkin koskettava.

JOKELAN TODELLINEN luottonäyttelijä Ria Kataja on tuon koskettavuuden tae. Hän on Eerika Rantanen koko sielullaan, joka solullaan. Itkettää ja naurattaa meitä katsojia, joitakin vähän punastuttaakin TT-Frenckellin taannoisen iltapäivänäytöksen yleisön reagoinnesta päätellen.

Kataja saa asettumaan Eerikan puolelle silloinkin, kun tämä hölmöilee. Niin myös Eeva Soivio ja Kaisa Hela oman henkilögalleriansa kohdalla. Laajahkossa roolikirjossa on äitiä ja poikaystävää, lapsuus-, opiskelu- ja duunikavereita, myös hoitajia ja hoivattavia, kun Eerika sille alalle on suuntaamassa. Jotkut ovat ikäviä ihmisiä, toiset ihania. Jälkimmäisiä on muun muassa Anneli, omaistensa unohtama vanhusten kotihoitopalvelun “asiakas”, joka saa Eerikasta ystävän. Tai: “En mä oikeastaan ajattele sua ystävänä. Vaan ihmeenä.” Sanoo Anneli, ja saa koko katsomon katseet samenemaan…

Kaikki kolme näyttelijää tekevät läpi esityksen aivan briljanttia työtä, ja niin tekee heidän kyljessään lavan sivussa myös muusikko Mila Laine. Multi-instrumentalisti rytmittää ja sitoo hienosti episodimaista rakennetta muun muassa vetämällä koko kolmikon tietyissä siirtymissä yhteiseen hyräilyyn tai pikemminkin hyminään. Oiva vaihtoehto välipimennyksille.

HELSINGIN ESITYSKAUTTA odotellessa (Kansallisteatterin ensi-ilta on 16.9.) voi käydä kuuntelemassa Yle Areenasta kuunnelmasarjan ensimmäisen kauden, johon näyttämöteos perustuu. Hiljattain Areenaan ilmestyi myös uusi 12-osainen kausi Eerika Rantasen tähänastista elämää. Mainioita molemmat. Saapa nähdä, poikisiko kakkoskausikin näyttämölle jotain. Toivottavaa se olisi – ensituleminen osoittaa, että Eerikan elämä on erinomaista seurattavaa myös teatterissa.