Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Teatteriarvio: Ihana elämä – Eerikalla ei aina niin “dolce vitaa” mutta sitä tunnistettavampaa

Jiri Halttunen
EE niin kuin Eeva (Soivio, vasemmalla), RI niin kuin Ria (Kataja), KA niin kuin Kaisa (Hela). Näyttelijät ovat luoneet omilla tarinoillaan yhdessä ohjaaja Juha Jokelan kanssa Eerikalle elämän.

Tämän teatteriarvion kanssa ollaan sekä jälkijunassa, hetkessä kiinni että kirkkaasti etuajassa. Kolmen teatterin yhteistuotanto Eerika Rantasen tähänastinen elämä on nimittäin Jyväskylässä tänä keväänä jo nähty, Tampereen Teatterissa se on parhaillaan päällä, ja Kansallisteatteriin se on vasta tulossa.

On ilo, että Juha Jokelan uusi näytelmä saa ainakin potentiaalisesti näin ison yleisöpohjan, sillä hänen töissään katsoja voi aina nostaa odotusarvot korkealle. Itse olen katsonut vuoden 2003 menestysdebyytistä Mobile Horror alkaen koko hänen tuotantonsa – osan myös useampina versioina – enkä muista joukosta yhtään yhdentekevää esitystä. No, Kansallisteatterissa kantaesitetty Sumu (2016) oli vähän keskinkertaisempi, mutta sitä vain korkean lähtötason Jokela-skaalalla arvioituna.

TEATTERI
Jyväskylän kaupunginteatteri, Tampereen Teatteri, Kansallisteatteri

Juha Jokela (yhdessä näyttelijöiden kanssa): Eerika Rantasen tähänastinen elämä

Ohjaus Juha Jokela – Lavastus Mikko Saastamoinen – Valot ja videot Antti Silvennoinen – Puvustus Auli Turtiainen – Musiikki Mila Laine – Äänisuunnittelu Juha Tuisku – Rooleissa Eeva Soivio, Ria Kataja, Kaisa Hela; muusikko Mila Laine

Eerika Rantasen tähänastinen elämä on alunperin syntynyt Yleisradiolle kuunnelmasarjaksi. Jokelan ja kolmen näyttelijän, Eeva Soivion, Ria Katajan ja Kaisa Helan yhteisenä aivomyrskynä Ja nimenomaan kuunnelmaksi, ei miksikään “podcastiksi”.

Äänimaailmaltaan rikas radiotuotanto näyttäisi siirtyneen teatterin lavalle kivuttomasti, ja edelleen ääneen eli puheeseen luottaen, sillä visuaalisesti teatteriesitys on varsin pelkistetty. Antti Silvennoisen suunnittelemat videoprojisoinnit kyllä tukevat hienosti roolihenkilöiden mielenliikkeitä ja tapahtumakulkuja, mutta eivät vie päähuomioita.

MUISTELEN JOKELAN joskus häntä haastatellessani sanoneen, että hän mikittää esityksissä näyttelijänsä aina siksi, että puhe kuulostaisi luontevalta. Ristiriitaiselta kuulostavan teesin takana on ajatus, että näyttelijä voi sähköisesti vahvistettuna puhua normaalilla volyymillä ja painotuksilla, hänen ei suuressakaan salissa tarvitse huutaa.

Puhetta toteutetaan Eerika Rantasessa hetkin myös poikkeuksellisesti tuplattuna. Tallenteelta kuuluva ääninäyttelijä ja lavalla nähtävä näyttelijä puhuvat yhtä aikaa samaa tekstiä, kunnes erkaantuvat omille teilleen. Jännä efekti.

Tässä esityksessä juuri puheen luontevuus, sekä toistollisesti että sisällöllisesti, on sen vetoavin ominaisuus. Eerikan sisäiset monologit ja dialogit lähipiirinsä ihmisten kanssa imevät katsojan vääjäämättömästi ja heti sisään nimihenkilön maailmaan. Katsoja saadaan myötäelämään Eerikan hämmennykset, pelot, hullaannukset, räjähdykset… kaikki tunnetilat.

Tunnetilojen kuvaus on esityksessä varmasti siksikin intensiivistä, että teksti on syntynyt näyttelijöiden omien elämänkokemusten pohjalta. He tietävät, mistä puhuvat, mitä esittävät. Mistään tirkistelyyn harhauttavasta autofiktiosta ei näyttämöllä kuitenkaan ole kyse, sillä Juha Jokela on nivonut Soivion, Katajan ja Helan kertomukset Eerika Rantasen fiktiiviseksi elämäntarinaksi, jota tämä noin nelivitonen nainen takaumin näyttämöllä kelaa. Eikä Eerikan elämä ole ollut mitenkään erityisen raflaavaa tai dolce vitaa, makeaa. Tavanomaista pikemminkin, lapsuuden riemuineen ja pelkoineen, teini-iän kuohuineen, aikuistumisen epävarmuuksineen, oman tien etsimisineen ja löytämisineen.

Siksi niin radiosarja kuin näyttämöversio ottavat valtoihinsa: tavallisuus päästää lähelle, se on tunnistettavaa.

Juha Jokelalla on paljon kokemusta myös television puolelta niin draamakomedioiden kuin sketsisarjan kirjoittajana, ja se jotenkin näkyy nyt myös Eerikan näyttämötoteutuksessa. Neljän kirjoittajan fragmenteista on syntynyt episodimainen mutta silti eheä esitys. Sketsiteatterista se on joka tapauksessa kaukana, vaikka on myös hauska. Enemmän kuitenkin koskettava.

JOKELAN TODELLINEN luottonäyttelijä Ria Kataja on tuon koskettavuuden tae. Hän on Eerika Rantanen koko sielullaan, joka solullaan. Itkettää ja naurattaa meitä katsojia, joitakin vähän punastuttaakin TT-Frenckellin taannoisen iltapäivänäytöksen yleisön reagoinnesta päätellen.

Kataja saa asettumaan Eerikan puolelle silloinkin, kun tämä hölmöilee. Niin myös Eeva Soivio ja Kaisa Hela oman henkilögalleriansa kohdalla. Laajahkossa roolikirjossa on äitiä ja poikaystävää, lapsuus-, opiskelu- ja duunikavereita, myös hoitajia ja hoivattavia, kun Eerika sille alalle on suuntaamassa. Jotkut ovat ikäviä ihmisiä, toiset ihania. Jälkimmäisiä on muun muassa Anneli, omaistensa unohtama vanhusten kotihoitopalvelun “asiakas”, joka saa Eerikasta ystävän. Tai: “En mä oikeastaan ajattele sua ystävänä. Vaan ihmeenä.” Sanoo Anneli, ja saa koko katsomon katseet samenemaan…

Kaikki kolme näyttelijää tekevät läpi esityksen aivan briljanttia työtä, ja niin tekee heidän kyljessään lavan sivussa myös muusikko Mila Laine. Multi-instrumentalisti rytmittää ja sitoo hienosti episodimaista rakennetta muun muassa vetämällä koko kolmikon tietyissä siirtymissä yhteiseen hyräilyyn tai pikemminkin hyminään. Oiva vaihtoehto välipimennyksille.

HELSINGIN ESITYSKAUTTA odotellessa (Kansallisteatterin ensi-ilta on 16.9.) voi käydä kuuntelemassa Yle Areenasta kuunnelmasarjan ensimmäisen kauden, johon näyttämöteos perustuu. Hiljattain Areenaan ilmestyi myös uusi 12-osainen kausi Eerika Rantasen tähänastista elämää. Mainioita molemmat. Saapa nähdä, poikisiko kakkoskausikin näyttämölle jotain. Toivottavaa se olisi – ensituleminen osoittaa, että Eerikan elämä on erinomaista seurattavaa myös teatterissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE