Ilmastonmuutoksen anti nykyisten koululaisten aikuisuudelle on läsnä näytelmässä, mutta se ei synkistä sen muita näkymiä. Suuri harppaus on valloittava, valoisa ja vapauttava näyttämöteos. Se antaa ikään kuin siinä sivussa jäsentyneen näytteen teattereiden olemassaolon tarkoituksesta. Ne ovat olemassa haaveillakseen, huvitellakseen, kuvitellakseen, etsiäkseen myötätunnon mahdollisuutta ja näyttääkseen enemmän tai vähemmän onnistuneesti, että elämässä voi olla mieli. Mielen vilauttaminen on arvokasta sellaisenaan, vaikka se ei vaikuttaisi millään tavalla mihinkään.

Asiaton aikuispolvi latistaa koululaisten asioita

MD:n ja Teatteri Siperian yhteistyön onnistumisen taustalla on tyylitajun ja omaan esiintymiseen kohdistuvan arvostelukyvyn yhtäläisyyksiä. Ne tekevät esitystapojen eroista kiinnostavalla tavalla yhteen sopivia. Tahdikkuus, huumori ja oman ammattitaidon kunnioittaminen pitävät tyylitietoisuutta yllä.

Puheteatterin ja tanssiteatterin lähestyminen jatkuu siten, että puheteatteri tanssii entistä enemmän ja paremmin. Siperian Marika Heiskasen ruumiinkieli on komeaa ja kaunista, ja vaikka läheskään kaikki hänen solunsa eivät olleet näkyvissä, niin katsoja tunsi, että ne kaikki olivat hyvin hallittua reteää huumoria täynnä. Yhtä varmasti jää mieleen Piia Peltolan ohjaama kokonaisuus, jossa kaikki kuusi tanssija-näyttelijää pääsevät esittämään jotakin omaansa toisten kanssa keskustelevalla tavalla.

Sukupolvien jännite syntyy Samuli Roinisen tahdikkaassa koreografiassa, ei niinkään sanallisessa dialogissa. Aikuisten maailma tanssii ahdistuneesti, avuttomasti, vajaakykyisesti ja vajaatahtoisesti. Nuoret ovat asiallisia ja avuliaita, normaaleja ihmisiä. He ovat kiinni opiskelussa, työssä ja rauhallisessa haaveilussa. Aikuisten velvollisuutena on nuoren ajatusten ja aikomusten banalisointi, monetarisointi ja nihilointi. Itse aiheutetun pysyvän alaikäisyyden vallassa elävien aikuisten ja persoonallisen hassusti ja hellittämättömän tervejärkisesti aikuistuvien nuorten kohtaaminen voisi antaa aihetta ivaan ja pilkkaan, mutta ne eivät mahdu Hällä-näyttämölle. Se täyttyy lämpimästä huumorista.

Haave panee harppaamaan

Adam Smith – sama mies jonka lausuntoa ”näkymättömästä kädestä” talouselämä ahkerasti väärentää ja väärinkäyttää – kirjoitti, että vanhemman polven on yritettävä ymmärtää ja rakastaa nuorempaa, muuten lapset jäävät hoitamatta, eikä ihmissuku jatku, mutta nuoremmalla polvella ei ole samaa syytä ymmärtää vanhempaa polvea, joka on käynyt ihmisyyden etenemiselle taakaksi.

Ymmärtämisen vaikeutena polvien sisällä ja välillä on se, että emme pääse toisen sisälle. Meillä on yhteinen sanallinen kieli, jota ymmärrämme, mutta emme voi tietää, mitä toinen ajattelee. Meillä on yhteinen tunnekieli, jolla voimme ilmaista tunteitamme, mutta emme voi tietää, miten toinen tuntee tunteensa. Kärsimme toisten kärsimyksistä ja iloitsemme iloista sitä herkemmin, mitä päättäväisemmin tunnustamme toisen ajatusten ja tunteiden tutkimattomuuden, toisen koskemattomuuden. Empatia on omien ajatusten ajattelemista toisten inspiroimana ja omien tunteiden tuntemista toisten herättämänä. Empatian käyttövoimana on mielikuvitus.

Jos teatteri tuo mielikuvituksen voimin elämän mielen tunnun näyttämölle, niin tekijöillä ja kokijoilla saattaa olla aihetta pohtia, pitäisikö elämää puolustaa, vai olisiko koko juttu parempi jättää silleen. Poliittinen teatteri ilmoittaa eleillään, että mieltä mahtuu maailmaan, tehkää sen hyväksi mitä lystäätte.

Työryhmä näytti esityksen loppupuolella tyhjän näyttämön ja pyysi yleisöä kuvittelemaan sinne jotakin, mitä tahansa. ”Utopia-tehtävänä” oli siis tehdä samaa, mitä näyttelijät työssään tekevät. Siperian perustajiin kuuluvan Mikko Bredenbergin mukaan he luovat aineelliselle lavalle kuvitteellisen näyttämön, jonka he esittelevät kuvitelmissaan elävälle yleisölle katsomossa istuvan yleisön nähden.

Ensi-illan jälkeisenä aamuna kuvittelen, että nykyisistä koululaisista kasvaa sukupolvi, jollaista on odotettu 50 vuotta. Haaveilen, että nuoret eivät anna journalistien ja poliitikkojen sanoille arvoa, vaan panevat toimeksi. Kulutustottumusten muuttaminen ei pelasta ilmastoa. On muutettava tuotantotottumuksia. Ilmaston kuumentamista koskevat tiedot saavat ajattelemaan, että nykyiset koululaiset kohtaavat aikuistuttuaan kärsimyksiä, joita mikään aikaisempi sukupolvi ei ole kokenut. Vanhojen ranskalaisten eksistentialistien hengessä sanoen tilanne on toivoton, eli otollinen voitokkaalle toiminnalle.