Teatteri ja Tanssi
28.3.2022 11:57 ・ Päivitetty: 28.3.2022 11:57
Teatteriarvio: Kansallisteatterin Ikuinen paluu kuorii neuroottisen miehen elämää päivä kerrallaan
Asunnossa on mies, joka toistaa pikkutarkasti samoja asioita: heräämisen jälkeen sänky pedataan ja torkkupeitto asetellaan aina samaan kohtaan, mehu ravistetaan huolella, espresso keitetään ja omenapalat paloitellaan jogurtin päälle. Mies ei poistu kotoa, elämä neljän seinän sisällä rullaa samanlaisena. Yöllä sängyssä maataan hereillä silmät auki, kunnes kello soi, on aamu ja kaikki jälleen toistuu. Kirjahyllystä pilkistää Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys.
Ikuisen paluun lähtöasetelma on mielenkiintoinen. Ohjaaja Janne Reinikainen tuo katsojat konkreettisesti ikkunoiden kautta keski-ikäisen miehen olohuoneeseen. Mies on nimetön ja pysyy sellaisena. Yleisö näkee silti hänestä kaiken yksityisen.
Pitkän uran Kansallisteatterissa tehnyt Petri Manninen tekee onnistuneen roolisuorituksen surkuhupaisana, kotiinsa linnoittautuneena miehenä, jonka toiminta liikkuu tunnistettavan ja absurdin välillä.
Kansallisteatteri, Omapohja
Janne Reinikainen-Petri Manninen: Ikuinen paluu
Ohjaus Janne Reinikainen – Lavastus Kati Lukka ja Janne Reinikainen – Pukusuunnittelu Heli Hynynen – Valosuunnittelu Matti Tiilama – Äänisuunnittelu Jani Peltola – Videosuunnittelu Petri Tarkiainen ja Janne Reinikainen – Koreografia Lotta Suomi – Näyttämöllä Petri Manninen ja muusikko Alvar af Schultén
Amerikkalaisen Terry Rileyn säveltämä teos In C toimii esityksen virtalähteenä. Sävellys koostuu 53 osasta, joita muusikot voivat toistaa määrittelemättömän ajan, muutamasta kymmenestä minuutista useisiin tunteihin. Musiikkiteostakin leimaa vahva toisteisuus ja variaatioiden näennäinen loputtomuus. Mannisen roolisuoritus heijastaa näin toimivasti Rileyn sävellyksen pulpahtelevaa maanisuutta.
Esityksen miehen neuroottinen luonne on viety myös fyysiselle alueelle. Mannisen liikkuminen asunnon tiloissa muuntuu Lotta Suomen koreografioimaksi liikkeeksi.
Hauskimmillaan esitys on hetkissä, joissa näkyy ero miehen kotona tapahtuvan ja kodin ulkopuolelle näytettävän välillä. Korona-arjelle tyypillisten videopuheluiden ajaksi elämän ja itsensä voi siivota helposti puhtaaksi siten, että kaaos on poissa ja kaikki näyttää olevan kunnossa. Katsojat näkevät kuitenkin todellisuuden.
Me tirkistelijät
Kati Lukan realistisen yksityiskohtainen lavastus on hieno. Virtaviivainen ja moderni, vihreän sävyjä toistava asunto peilaa hyvin toimeentulevan miehen tyylikkyyttä mutta myös tämän neuroottisuutta. Tavaroilla on omat paikkansa, mitään ei ole liikaa eli kaikkea on juuri sopivasti. Lukan yleisön eteen asettamat ikkunat tuovat esitykseen mukaan mielenkiintoisen tirkistelyn maun. Tätä korostaa televisionäyttöihin suoraan vessasta tuleva videokuva.
Ikuinen paluu jatkaa Lukan ja Reinikaisen yhteistyötä. Lukka lavasti myös Reinikaisen Kansallisteatteriin ohjaaman Macbethin (2017) ja Nummisuutarit (2015).
Reinikainen kuvaa kokonaisuutta sanoilla ”pieni suuri näyttämöteos”, mikä se onkin osuva kiteytys. Esityksessä näyttäytyy elämän raskaus ja keveys sekä näiden usein niin sietämätön yhtäaikaisuus. On arjen rutiinit mutta niiden väleissä kuristava suru, joka hiipii esityksestä ja Mannisen työskentelystä esiin hiljalleen.
Ikuinen paluu niin kuin elämäkin on usein toisteinen, välillä painava ja sitten yhtäkkiä hauska, joskus tylsäkin. Jostain naapurista kuuluu muusikko Alvar af Schulténin pianon soitto, joka risteilee jazzmusiikin ja elokuvamusiikin välissä. Schulténin asteikkojuoksutukset tuntuvat laukkaavan alakerrasta suoraan miehen mieleen.
Esityksestä on – sen nimestä lähtien – löydettävissä useita viittauksia eri ajattelijoihin ja taiteenlajeihin. Ikuista paluuta pystyy toki katsomaan ilman, että kiinnittää viittauksien maailmaan sen suurempaa huomiota. Riittää, kun vain katsoo ikkunasta sisään.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.