Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Teatteriarvio: Open Road Show on riehakas, nykyisyyttä läheltä liippaava dystopia kulttuurin ja taiteen merkityksestä

Mitro Härkönen
Open Road Show on karnevalistinen musta komedia esittäjänään Tiina Weckström ja Minna Kivelä.

Teatterisyksy alkoi toiveikkaana Teatteri Avoimissa Ovissa, kun Open Road Show sai vihdoin ensi-iltansa, alun perinhän esityksen oli tarkoitus nähdä päivänvalo jo vuosi sitten syksyllä. Koronarajoitusten pakottamana esityskautta on kuitenkin jouduttu siirtämään jo useampaan otteeseen.

Eeli Vilhunen

Hanna Kirjavaisen ohjaama Open Road Show perustuu yhdysvaltalaisen Steve Tesichin draamaan On the Open Road (1992). Tarina kuvaa kahden ihmisen matkaa halki sotien tuhoaman maan ja yhteiskunnan kohti myyttistä Vapaiden Valtiota, joka tarjoaisi tietynlaisen pelastuksen post-apokalyptiselta todellisuudelta. Tämä maailmanlopun road trip on myös matka moraalisten kysymysten ja valintojen äärelle.

TEATTERI
Teatteri Avoimet Ovet
Steve Tesich: Open Road Show

Sovitus ja ohjaus Hanna Kirjavainen –  Skenografia Ia Ensterä – Valosuunnittelu Jere Kolehmainen – Äänisuunnittelu ja sävellys Juuso Voltti – Rooleissa Minna Kivelä ja Tiina Weckström

Minna Kivelä ja Tiina Weckström ovat esityksen traagisen hupaisa parivaljakko, joiden tiet törmäävät, kun Weckströmin hahmo Al pestaa Kivelän esittämän Enkelin työntämään tavarakärryä, joka on täynnä matkan varrelta löytyneitä taideaarteita. Tätä ihmiskunnan sivistyksen jäämistöä olisi tarkoitus käyttää sisäänpääsylippuna Vapaiden Valtion tarjoamaan turvaan. Yhteentörmäys esityksessä tapahtuu ennen kaikkea kahden erilaisen ihmisen välillä. Kaksikko joutuu matkan aikana punnitsemaan paitsi arvojaan mutta kohtaamaan myös itsensä. Esitys pohjaa paljolti Kivelän ja Weckströmin väliselle kemialle ja keskusteluille. Komedianäyttelijänä tunnetuksi tulleen Kivelän riehakas ja lapsenomainen Enkeli saa vastapainon kokeneen Weckströmin vakaan varmasta ja maadoittuneesta Alista.

Esityksessä korostuu matkan tekeminen kohti jonkinlaista parempaa tilaa ja helpotusta, mutta myös epätietoisuus tulevasta. Kuinka suuren turvan ympärille kasattu henkinen pääoma lopulta antaa, jos yhteiskunta ympäriltä on murentunut? Miten ihminen lopulta kestää, kun tavoite on vain selviytyä? Yhtymäkohdat löytyvät selvästi myös nykyisyydestämme. Vaikka lavalla nähdäänkin dystopia, liippaa se yllättävänkin läheltä tämän päivän todellisuutta. Koko esityksen tarina näyttäytyy myös jonkinlaisena leikkinä, jota vahvistaa Kivelän ja Weckströmin näyttelemät jumalat, joille maailma näyttäytyy yläpuolelta pienoismallina, jossa Al ja Enkeli sekä heitä ympäröivät ihmiskasat ovat lähinnä kevyitä pelinappuloita.

Esityksen hiekan ja harmaan sävyjä toistava visuaalinen ilme tuo mieleen Geroge Millerin Mad Max – elokuvat. Vaikka Avointen Ovien näyttämö on pieni, on lavast Ia Ensterajaä saanut luotua yhdessä valosuunnitteljia Jere Kolehmaisen kanssa vaikutelman ympärillä loputtomasti levittäytyvästä autiomaasta, jossa ihmiset tarraavat kulutustavaraan kuolleenakin. Kuvaa täydentää Juuso Voltin hallittu äänisuunnittelu ja sävellystyö.

Kulttuurin ja taiteen merkitys ihmiskunnalle, kristillisjuutalainen traditio ja ihmisen läheisyyden kaipuu… Open Road Show on esityksenä karnevalistinen musta komedia, jossa viittauksia tapahtuu moneen suuntaan. Esitys kasvaa ja kerää huimiakin kierroksia loppua kohden, kysyen myös katsojalta kykyä heittäytyä esityksen viittauksien myllyyn.

Alle kahteenkymmeneen henkilöön supistetun yleisön pitkään jatkuneet taputukset, esityksen loputtua kertoivat harvaäänisellä kaiullaan kulttuurin karusta tilanteesta myös nykytodellisuudessamme. Jonkinlaista kauhukuvaa siis tämäkin.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE