Teatteri ja Tanssi
2.9.2024 10:50 ・ Päivitetty: 2.9.2024 10:50
Teatteriarvio: Sampo-festivaalin Angelika-esitys hurmasi katsojan vaivatta
Merja Pöyhönen ja Timo Väntsi ovat suomalaisen nykynukketeatterin armoitettuja ja ansioituneita konkareita, joilta voi – ja saa – odottaa melkein mitä tahansa.
Nyt he ovat tarttuneet 1960-luvun romanttisen viihdekirjallisuuden ja -elokuvan kuuluisaan sankarittareen Angelikaan, jonka seikkailut niin kolmetoistaosaisessa, ranskalaisen Anne Golonin kirjoittamassa kirjasarjassa kuin varsinkin niiden pohjalta tehdyissä viidessä, kulttimaineeseen nousseessa elokuvassa ovat jättäneet lukuisien lukijoidensa ja katsojiensa mieleen lähtemättömän jäljen.
Sampo Festivaali
Tehdas Teatteri:
Angelika ja kuumat paikat
Käsikirjoitus ja esiintyjät Merja Pöyhönen ja Timo Väntsi – Ohjaus Heini Vahtera – Nukenrakennus ja puvustus Pia Kalenius – Paperinuket Timo Väntsi – Lavastus Timo Väntsi ja työryhmä – Valot Irene Lehtonen – Musiikki ja ääni Azra Topcu – Kertojanääni Raimo Karppinen – Laulut Noora Karppanen
Angelika ja hänen vahvasti eroottissävyiset seikkailunsa kuvitteellisella 1600-luvulla niin ryöväreiden ja merirosvojen parissa, Ludwig IV:sta hovissa kuin sulttaanin haaremissakin eivät totisesti kuulosta ajankohtaiselta aihevalinnalta. Ei siitäkään huolimatta, vaikka Angelika tulkittaisiinkin itsenäisenä ja omaan seksuaalisuutensa vapaasti suhtautuvana naishahmona.
Siitä huolimatta, tai juuri siksi, Pöyhösen ja Väntsin käsittelyssä Angelika ja kuumat paikat -esitys onnistuu hulvattomien seikkailujen tohinassa käsittelemään sekä parisuhdeproblematiikkaa, naisen asemaa, äiti-lapsisuhdetta, vapautta ja tietenkin rakkautta.
ITSE TAPAHTUMAT sijoittuvat Ranskassa 1970-luvun alussa konkurssin partaalla hoippuvan Salainen Rasia -nimisen nukketeatterin viimeiseen esitykseen, jossa sen johtajatar madame de Gobelin (Väntsi) haluaa sitkeästi noudattaa nukketeatteriperinteitä ja teatterin viimeinen työntekijä, hänen poikansa Florimond de Gobelin (Pöyhönen) yhtä sitkeästi uudistaa.
Väitän, että esityksen hurmaavuus, hauskuus ja poskettomuus johtuvat täysin sen esittävästä parivaljakosta. Väntsi ja Pöyhönen ovat monipuolisesti taitavia nukketeatterinäyttelijöitä, jotka uskaltavat ja osaavat panna itsensä likoon. He eivät suhtaudu asioihin haudanvakavasti, mutta tekevät kaiken täysillä ja tosissaan. Heidän tekemässään käsikirjoituksessa on tummempikin pohjaväri ja sanoma, mutta niitä ei korosteta. Katsojalle jätetään oman oivaltamisen ilo.
Merkittävä tekijä esityksen mukaansa tempaavuudessa ovat Pia Kaleniuksen luomat nuket. Ne ovat ronskeja ja ilmeikkäitä ja juuri siksi rakastettavia. Niiden karaktääri pohjautuu muuhun kuin kauneuteen. Angelikan punaiset hiukset leiskuvat niin pienempikokoisella sauvanukella, isolla filmitähti-Angelikalla kuin välillä muhkeana peruukkina Väntsilläkin.
Väntsi ja Pöyhönen nimittäin tulkitsevat kaikki esityksen lukemattomat roolit, joiden kokoskaala vaihtelee Väntsin tekemistä paperinukeista ihmisen kokoisiin muppet-tyylisiin nukkeihin. Vauhti ja vaihdot ovat välillä huikeita, mutta rytmi säilyy, eikä missään vaiheessa tule esityksellisen sähläyksen tunnetta. Pääsääntöisesti Pöyhönen vastaa Angelikan osuudesta ja Väntsi hänen miehensä markiisi Joffrey de Peyracista, mutta muuten kumpikin esittää ketä kulloinkin tarvitaan. Henkilöiden tyypittelyt toimivat ja juonen monissa käänteissä pysyy vaivatta mukana, varsinkin kun välillä asiaa autetaan Raimo Karppisen kertojanäänellä.
Azra Topcun elokuvamainen musiikki ja Irene Lehtosen pehmeän kulahtaneen tunnelman luovat valot sulautuvat ja mukautuvat kokonaisuuteen niin taidokkaasti, ettei niihin erikseen edes kiinnitä huomiota. Ne vain yksinkertaisesti ovat.
Turkulaisen Tehdas Teatterin tuottama Angelika ja kuumat paikat oli viikonloppuna päättyneen Sampo Festivaalin kotimainen vierailija. Mutta ei hätää, Angelika saapuu uudestaan hurmaamaan pääkaupunkilaisia katsojia Nukketeatteri Sampon näyttämölle 6.-14.9. Ja jos et ole koskaan ennen edes kuullut Angelikasta ja hänen seikkailuistaan, se ei pätkääkään haittaa esityksestä nauttimista. Kaikki onnistuneeseen teatterielämykseen tarvittava on itse esityksessä ja lavalla.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.