Provosoiva ja äänekäs eivät ole adjektiiveja, jotka ensimmäisinä nousevat mieleen Tampereen Työväen Teatterin residenssiproduktiona syntyneestä näyttämöteoksesta. Vala! on huutomerkkinsä kuitenkin ansainnut pelkällä tulisieluisuudellaan – niin näytelmän kohteen kuin tekijöiden.

Taipuisasti läpi koko elämä

TTT:n varsin mittavan taiteilijaresidenssihankkeen sateenvarjon suojissa Vala!-esitystä rakentaneiden ohjaaja-kirjailija Hanna Rytin ja näyttelijä Cécile Orblinin kirjoitustyö on tapahtunut “rinnakkaisprosessissa” Minna Maijalan viime vuonna ilmestuneen Katri Vala -elämäkerran kanssa. Käsiohjelmalehtisessä Maijala on nimetty “näytelmätekstin kommentoijaksi ja historialliseksi neuvonantajaksi”, mikä vähän avaa tuota rinnakkaisprosessin käsitettä, mutta tietämättä muuta sen konkreettisemmista puolista voi sanoa, että esityksen kehityskulku on sujunut ilmeisen hedelmällisissä merkeissä. Lopputuloksenä on näet kirjallisuus- ja henkilöhistoriaan tukeutuva taipuisa esitys, joka ei jähmety näköispatsasyritelmäksi, mikä on monesti elämäkertanäytelmien vaiva.

Elämäkertadraamasta perimmiltään kuitenkin on kyse, sillä kaksi ja puolituntisessa ehditään käydä Katri Valan koko elämä lapsuuden ja nuoruuden kiertolaiselämästä (aluksi perhe muutti metsänhoitajaisän töiden tähden, sen jälkeen “Kati” itse opettajavakanssien perässä) kirjailijakukoistukseen, sairastumiseen ja varhaiseen poiskuihtumiseen.

Esityksen tempo on kiihkeä, mutta se ei tee siitä sekavaa. Valaa! esittävä Orblin ja kaikki muut roolit ynnä äänimaiseman hoiteleva Laura Hänninen tekevät kaikki vaihdot näyttämöllä hämmästyttävällä sujuvuudella. Vaikka replikoinnissa oli ensi-iltatilanteessa vielä pientä hakua, esitys kulki vikkelään kuin kajakki virrassa – koskissa terhakkaasti luikahdellen, suvannoissa seesteisesti soljuen.

Vaikka vain 42 vuoden iässä kuolleen Katri Valan kirjailijakohtalo oli traaginen, esitys ei ole synkkä. Valan elämää varjostivat sekä varhain puhjennut tuberkuloosi että sisällissodan jälkeisen ajan poliittisesti vainoharhainen ilmapiiri, jossa hänen kaltaisensa vasemmistopasifistin oli terveenäkin vaikea hengittää. Esikoislapsen kuolema heti synnytyksen jälkeen, hankalahkon sorttinen avioliitto vasemmistoradikaali Armas Heikelin kanssa, loistokkaan läpimurron (valtionpalkinto 23-vuotiaan esikosrunokokoelmasta Kaukainen puutarha) jälkeen virinneet vaikeudet suhteessa kustantajiin…

Kaikki tuo ehditään käydä näyttämöllä läpi, eikä sittenkään katsomossa ahista. Orblinin ilmava näytteleminen keventää Valan taakkoja. Edessämme heiluu todellinen tulenkantaja, ei lannistuja. Kepeyttä kokonaisuuteen tuovat myös Laura Hännisen sopivasti koomistamat sivuhenkilöt Katrin tärkeimmästä luotetusta, Erkki-veljestä Olavi Paavolaiseen, Koskenniemeen ja muihin aikakauden kirjallisiin portinvartijoihin. Aina ja kaikesta mariseva Katrin äiti todentuu lystikkäästi ikään kuin nukketeatterin keinoin ruukkukasvin hahmossa.

Hännisen rooliensa lomassa näyttämöllä loihtima äänimaailma on merkittävä tekijä siinä, ettei esitys kivety patsaaksi missään kohta. Niin musiikilliset ja soitannolliset vinjetit kuin livenä syntyvät kekseliäät foley-äänitehosteet pitävät kuuloaistin koko ajan valppaana, ja Hännisen aherrusta killuttimien ja kopisuttimien äärellä on hauska katsellakin.

Turhat etäännytykset

Se esityksestä jäi vähän askarruttamaan, etteivätkö tekijät olleet jossain prosessina kohtaa ihan täysillä luottaneet taitelijakuvauksensa moni-ilmeisyyteen, ilmavuuteen. Nyt sen lomaan on heitelty aika irrallisiksi jääviä vieraannutuksia, joissa näyttelijät irtaantuvat rooleista ja puhuvat yleisölle omina itsenään.

Heti alussa Hänninen esimerkiksi kertoo, näyttämöä lakaistessaan, että esitys on peruttu, koska hommaa ei sittenkään saatu ajoissa läjään. Toisaalla pohditaan kriittisesti poikkeusaikoina päättäjätasolla näkyviin tullutta kulttuurin dissausta, loppupuolella taas puhjetaan pohtimaan, missä kohtaa esitykselle pitäisi panna piste.

Vaikka esimerkiksi kulttuuripoliittinen manifestaatio on aina paikallaan, niin ei ehkä tässä esityksessä. Ne katkovat suotta hyvää flowta. Vala! ei tarvitse tällaisia etäännytyksiä, se on vangitseva ja kiinnostava ihan omillaankin.