Arthur Millerin näytelmän keskushenkilöön Willy Lomaniin sanonta taas ei päde lainkaan. Eikä tämä ole juonipaljastus, toki näytelmän nimikin jo kertoo, ettei Willylle niin käy. Vaan käy siten kuin hänenlaisilleen on  fatalistisesti määrätty. Valheessa elämisellä on lyhyet jäljet.

Ahkeruus ei kovaa onnea voita!

Mika Myllyahon ohjaus, Aleksi Milonoffin tuore suomennos ja miksei myös Auli Turtiaisen luoma puvustus kiinnittävät kimpassa tämän Kauppamatkustajan kuoleman kahteen aikaan, näytelmän kirjoitushetkiin 1950-luvun kynnykselle ja tähän päivään. Milonoffin suomennoksen dialogi on hieno hybridi setisemänkymmenen vuoden takaisesta puheenpartta ja nykykieltä. Sama pätee asuissa, varsinkin Lomanin poikien releissä kelpaisi hyvin patseerata tämän päivän katrukuvassa, mutta silti niissä on myös tyylikäs häivähdys epookkia.

Kun muistaa, ettei Kauppamatkustajan kuolema sijoitu vain yhteen aikaan, vaan kulkee takaumissaann ja Willyn muistojen kultauksissa pitkälti toistakymmentä vuotta taaksepäin ja kauemmaskin, Millerin näytelmän ajattomuus korostuu. Se on niin kestävä klassikko juuri siksi, että se on ajankohtainen esitettiin sitä millä vuosikymmennellä hyvänsä.

Sen taas takaa se, että tarina maita ja mantuja kaupparatsuna kouluavasta, hikipäin puurtavasta ja sen puurtamisen varaan pilvilinnoja rakentavasta ihmisestä, on perusvahva. Tarina Willy Lomanin uskosta ja toivosta, uhosta ja tuhosta osoittaa myös täysin paikkansapitämättömäksi erään toisen hölmän sananlaskun: “Ahkeruus kovankin onnen voittaa.” Katin kontit.  Toki Willykin pitkään niin uskoo, kunnes tulee seinä vastaan. Hän törmää markkinatalouden ankariin lakeihin, joiden mukaan uutterakin kauppamatkustaja on ravintoketjun häntäpäätä. Sellainen saa mennä, kun voittoja maksimoidaan.

Willy Lomanin valheessa eläminen on niin suurta, että se on jo surkuhupaisaa. Sen sijaan tapa, jolla hän tartuttaa valheelliset visionsa ja katteettomiin lupauksiin uskomisen vaimoonsa ja poikiinsa, on yksinomaan traagista. Pojista vanhempi, Biff, pääsee valheesta jyvälle jo varhain, mutta lakaisee sen maton alle. Aikuisempana hän kuitenkin nöyrtyy ja olisi valmis tyytymään pienimpään osaan amerikkalaista unelmaa. Olisi, jos lähimpänsä antasivat siihen mahdollisuuden. Nuorempi poika Happy taas on kuin eläinsadun heinäsirkka, joka rallatelee elämää läpi vedätellen, naisia naurattaen ja lystiä pitäen – kunnes Willyn unelmien hataruus tavoittaa hänenkin todellisuutensa.

Puhdas, kiinni tuleva tulkinta

Mika Myllyahon puhdaslinjainen ohjaus antaa Miller-Milonoffin tekstille ja sen esittäjille kaiken tarvittavan tilan.  Sen tekee myös Kati Lukan pelkistetty lavastusratkaisu, jossa interiöörejä supistavat ja laventavat liikuteltavat tiiliseinäelementit ovat vaikuttavia sekä konkreettisessa että symbolisessa mielessä.

Hyvä näin, sillä Millerin dialogi on paitsi runsasta myös koko ajan vahvasisältöistä, jopa silloin, kun se ryöppyää lähes houreisena todellisuudentajun menettäneen Willyn suusta.

Juuri tällaisiin ryöppyihin Hannu-Pekka Björkman on kuin luotu, impulsiivisen arvaamattomaan puheentuottoon, jossa matka masennuksesta maanisuuteen voidaan taittaa sekunnin osissa. Kun viime vuoden marraskuun lopulla Björkman sai vaahdota isä-Karamazovina ja nyt pykälää hyväsydämisempänä, mutta hengissä selvitymisen kannalta yhtä epävakaana Willy Lomanina, pitää nostaa teatterinjohdolle hattua, että se on suonut näyttelijälle mahdollisuuden huoahtaa tässä välissä Mauri Kunnaksen Koiramäen lystikkäinä hurttahahmoina.

Myllyaho on saanut Lomanin poikien rooleihin kaksi liki luottonäyttelijäänsä vuosien varrelta. Aku Hirviniemi ja Samuli Niittymäki muodostavat väkevästi  tosiaan täydentävän duon Biffinä ja Happyna. Muurahainen ja heinäsirkka. All-american kid ja syntymädandy. Vahva kaksikko, rakoillessaankin.

Vahva on myös Linda Lomanin, näytelmän neljännen tärkeän lenkin, roolissa nähtävä Kristiina Halttu. “Rakasta, kärsi ja unhoita” käskee muuan Suomi-iskelmä, ja Linda toteuttaa Willyn puolesta niitä kaikkia koko sydämellään ja kropallaan. Näytelmässä puolestaan kuullaan amerikanevergreen Dream a Little Dream of Me – Haltun tulkinta on esityksen vavahduttavimpia hetkiä juuri siinä taitekohdassa, kun ne unelmat alkavat lopullisesti luisua Willyn ulottuvilta.

Pienemmissäkin rooleissa tehdään kautta linjan vahvaa jälkeä, nostettakoon esille vaikka Petri Liskin esittämä Lomanien naapuri ja ystävä Charley ja Willyn reissuheilana nähtävä Paula Siimes.

Kauppamatkustajan kuolemaa on esitetty pienemmilläkin estradeilla, mutta Kansallisen suuri näyttämö on sille juuri oikea paikka. Suurelle näytelmälle, suurisydämiselle tulkinnalle, joka isoista puitteista huolimtta tulee hyvin lähelle katsojaa, ottaa kiinni.