Teatteri & Tanssi

Teatterikesän kanta-esitys ”Turkka kuolee”: Ei tullut isänmurhaa eikä hengiltä hehkutusta

Carolin Büttner / Tampereen Teatterikesä
Taideyliopiston kunniatohtorin hattu ja miekka hivelivät elämän ehtoossa Jouko Turkan rajatonta itsetuntoa mutta kirvoittivat toki ivaakin. Turkkana Ruusu Haarla (oikealla) ja seremonia-airueena Julia Lappalainen.
Carolin Büttner / Tampereen Teatterikesä
Taideyliopiston kunniatohtorin hattu ja miekka hivelivät elämän ehtoossa Jouko Turkan rajatonta itsetuntoa mutta kirvoittivat toki ivaakin. Turkkana Ruusu Haarla (oikealla) ja seremonia-airueena Julia Lappalainen.
Carolin Büttner / Tampereen Teatterikesä
Taideyliopiston kunniatohtorin hattu ja miekka hivelivät elämän ehtoossa Jouko Turkan rajatonta itsetuntoa mutta kirvoittivat toki ivaakin. Turkkana Ruusu Haarla (oikealla) ja seremonia-airueena Julia Lappalainen.

Paljon melua tyhjästä? Noin ankaralla Shakespeare-lainalla en sentään tohtisi lähteä arvioimaan Tampereen Teatterikesän juhlavuoden spesiaalina nähtyä kotimaista kantaesitystä, mutta lievä pettymys ”Turkka kuolee” -järkäle kuitenkin oli. Ainakin toistaiseksi. Ehkä jo Helsingin ensi-illassa Korjaamolla reilun viikon päästä esitys on jo paremmin kasassa.

Ruusu Haarlan ohjaama ja yhdessä Julia Lappalaisen kanssa kirjoittama ja esittämä yritys purkaa Jouko Turkka -myytti palasiksi jäi puolitiehen siitä huolimatta, että sitä tavaraa tosiaan oli paljon.

Festivaaliensi-illassa esitys oli vielä aika lailla vaiheessa. Näyttelijät joutuivat muun muassa turvautumaan poikkeuksellisen paljon kuiskaajan apuun. Tekstiurakka oli kahden ihmisen esitettäväksi kiistatta valtava. Senkin tähden tiivistäminen olisi tehnyt terää. Sisältöä paljon turmelematta tuhdisti yli kolmetuntista möhkälettä olisi voinut helposti tiivistää niin, että olisi päästy lähelle alkuperäistä Teatterikesälle ilmoitettua 2,5 tunnin kestoa. Leikkuuvaraa olisi ollut niin videomateriaalissa kuin lavatapahtumissa.

Tuttu kolminaisuus: Nousu, uho, tuho

Alkuun nähtiin kaksi tuntia dokumenttiteatteria Turkan, ”Joukahaisen”, ”Joken” noususta nerokategoriaan, teatterikoulun diktaattoriksi ja medialle arvokkaaksi kohuhahmoksi. Teatteriuran elämäkertailu venähti kyllä tarpeettoman pitkäksi, kaikkia Turkan meriittejä ja merkkiohjauksia ei sentään olisi tarvinnut luetella.

Siitä neroudesta todistamaan oli videolle koottu tv-elokuva Seitsemän veljeksen esittäjäjoukko aidoin repliikein  – veljeksiä näytelleet jätkäthän tosiaan koottiin Ylen verkkosivujen jutussa pari vuotta sitten muistelemaan edesmennyttä Turkkaa. Teatteriesityksen videolla syntyi vinkeä sukupolvisilta kun Haarlan ja Lappalaisen ikäpolven miesnäyttelijät esittivät varsin näköisesti ja pahemmin parodioimatta Kai Lehtistä, Martti Suosaloa, Tero Jarttia ja kumppaneita.

Esityksen alkupuolen toinenkin kohokohta koettiin videoitse, kun Turkan oppilaisiin kuulunut Satu Silvo muisteli hersyvästi ja jatkossa myös vavahduttavasti teatterikouluaikojaan.

Parhaimmillaan voidaan kohokohdiksi laskea myös maestron ”itsensä” vierailut näyttämöllä kommentoimassa kuulemaansa, yleisöä, elämäänsä, oppilaistaan. Ruusu Haarla heittäytyi Turkaksi melkoisella antaumuksella ja pääsi paljon syvemmin sisään tämän raisuun argumentointiin, hybrikseen ja maanisuuteen kuin mihin paljon imitoidun hahmon jäljittelyssä yleensä ylletään.

Tekijöiden omakohtainen suhde kohteeseensa jäi kuitenkin koko esityksessä aika lailla viitteelliseksi, enimmäkseen vain Turkan kuoleman synnyttämien reaktioiden varaan. Kaipaamaan jäi näyttelijä/ohjaajakaverien jutusteluista poimittuja kommentteja syvempää synteesiä siitä, mikä Jouko Turkan perintö vaikkapa 2010-luvulla teatterin ammatikseen valinneille on.

Naisvihan polttopisteessä

Väliajan jälkeen alettiin laskea Turkkaa hautaan kolmen vartin verran, mutta ei suinkaan missään rest in peace -tunnelmissa. Kiitos Katja Kiurun, joka videolla kertoi ärhäkkäästi armottomista kokemuksistaan teatterikorkeakoulun hajoamissodissa 1980-luvun lopussa ja vielä tällä vuosituhannellakin. Kiurusta tuli tuolloin yhdessä hetkessä Turkan silmissä luopio ja lähes epäihminen, jota tämän piti julkisesti häpäistä vielä 20 vuotta tapahtumien jälkeen

Kiurun ja Silvon video-osuudet olivat koko komeudessaan oikeastaan ainoita pyrkimyksiä tosimielessä analysoida, mistä Turkan nerous ja toisaalta tyrannia ja naisviha perimmiltään kumpusivat. Aika syvälle mentiin myös Lappalaisen esittämän Turkan toisen entisen suosikkioppilaan tilityksessä. Hän antoi esityksen tekijöille haastattelun nimettömänä. Ehkä turhaan, sillä Turkka-historiaa tuntevat kyllä tietävät, kenestä on kyse.

Puhdistautumista Turkan jättämistä painolasteista olisi toivonut tässä esityksessä tehtävän laajemmin kuin muutaman naisnäyttelijän tarinoiden valossa. Mutta sekä Silvon, Kiurun kuin näyttelijä X:n viesti  tiivistyi hyvin viimemainitun huutoon eräiden kohukuvausten päätyttyä: ” Mä elän, saatana, et saanut mua hengiltä!”

Haarlan ja Lappalaisen esitys on lähtökohtiinsa ja provosoivaan nimeensä nähden nähden yllättävänkin säyseä. Totaalista isänmurhaa odottaville se tuottaa pettymyksen, onneksi myös niille. jotka jostain syystä odottivat  hehkutuksen koituvan vielä kuoleman jälkeen Turkan kohtaloksi.

Lopetuskappaleena eli hautajaishymninä kuultava Pink Floyd-klassikko ”Wish You Were Here” soi sekä ironisena että ehkä pikkuisen kunnioittavana. Turkka kuolee -esitys on siis puutteistaan huolimatta tasapainossa. Se ei yritä dissata Turkan neroutta niissä paikoissa, kun hän sellaista oikeasti osoitti, mutta ei tuon nerouden häikäisemänä todellakaan jätä katsomatta kääntöpuoleen – itsekeskeiseen kohtuuttomuuteen ja pelolla hallitsemiseen.

Tampereen Teatterikesä

Ruusu Haarla & Julia Lappalainen: Turkka kuolee

Ohjaus Ruusu Haarla – Videot Ruusu Haarla ja Fabian Nyberg – Valot Fabian Nyberg – Näyttämöllä Ruusu Haarla ja Julia Lappalainen

Turkka kuolee -esitys nähdään Helsingissä Kulttuuritehdas Korjaamolla 19.8.-28.8, Riihimäen Teatterissa 22.9. ja keväällä Kansallisteatterissa.

 

 

 

 

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat