Talous
15.11.2025 07:05 ・ Päivitetty: 15.11.2025 07:05
Teboilin omistava öljyjätti sai Trumpin hallinnolta jatkoaikaa
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto on myöntänyt jatkoaikaa venäläisen öljyjätti Lukoilin joillekin liiketoimille Venäjän ulkopuolella. Asiasta kertovat muun muassa uutistoimistot Bloomberg ja AFP.
Yhdysvaltain valtiovarainministeriö on myöntänyt poikkeusluvan pakotteista tietyille liiketoimille, jotka liittyvät Lukoilin polttoaineasemiin sekä yhtiön kansainvälisten omistusten myyntiin. Lisäaikaa annettiin useimmille toiminnoille joulukuun puoliväliin asti.
Tietyille Lukoilin Bulgarian-liiketoiminnoille jatkoaikaa myönnettiin aina ensi vuoden huhtikuun loppuun asti.
Yhdysvaltojen Lukoilin vastaiset pakotteet ovat astumassa voimaan ensi viikon perjantaina. Lukoil omistaa muun muassa Suomen Teboilin.
YHDYSVALTAIN valtiovarainministeriön myöntämän poikkeusluvan sanamuodoista on pääteltävissä, että myös Teboilin toiminta olisi päätöksen piirissä, vaikka yhtiötä ei nimeltä erikseen mainitakaan.
- Tämän luvan kannalta ”Lukoilin myyntipalveluasemat” tarkoittavat fyysisiä myyntiasemia, jotka sijaitsevat Venäjän federaation ulkopuolella ja olivat olemassa ennen 22. lokakuuta 2025, joissa Lukoililla on omistajaosuus tai jollakin Lukoilin yli 50-prosenttisesti omistamalla entiteetillä on omistajaosuus, luvassa sanotaan.
Bloombergille puhuneiden lähteiden mukaan yhdysvaltalaisvirkamiehet halusivat antaa lisäaikaa, jotta vaihtoehtoisia omistusrakenteita voitaisiin tarkastella.
Lukoil kertoi perjantaina tiedotteessaan, että neuvotteluja käydään useiden mahdollisten ostajien kanssa sen kansainvälisistä liiketoiminnoista. Lukoil sanoo pyrkivänsä siihen, että sen liiketoiminnot ulkomailla voisivat jatkaa toimintaansa keskeytyksettä.
Lukoil yritti ensin myydä liiketoimintansa venäläistaustaiselle, raakaöljykauppaa käyvälle Gunvor-yhtiölle, mutta se perui ostotarjouksensa Yhdysvaltain vastustuksen vuoksi.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
