Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Tehystä syytettiin KT:tä valehtelusta – näin KT:n neuvottelupäällikkö vastaa

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen (kesk.) ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas (vasemmalla) ja Tehyn toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemi (oikealla) saapuivat valtakunnansovittelijan toimistolle eilen.

Hoitajaliitoista on viestitty, että ne saavat muuhun kunta-alaan verrattuna kuuden prosentin palkankorotuksen kolmen vuoden ajalta.

Simo Alastalo ja Johannes Ijäs

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n on puolestaan todennut, että kuuden prosentin korotus tarkoittaa lakisääteistä palkkaharmonisaatiota.

Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajista on sanonut, että palkkojen yhteensovittamisen ja palkkausjärjestelmän uudistuksen kustannus on keskimäärin kuusi prosenttia. Eilen syntyneessä sovussa mainittu palkkojen yhteensovittaminen on osapuolten yhdessä sopima termi palkkaharmonisaatiolle.

Tänään hoitajajärjestö Tehyn toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemi sanoi Demokraatille, että 6 prosenttia on aivan samanlainen sopimuskorotus kuin kesällä sovittelulautakunnan ratkaisuehdotuksella kunta-alalle tullut viisi prosenttia.

Nybondas-Kangas ei osta Kirvesniemen viestiä, vaan hänen mukaansa kuudessa prosentissa on kyse palkkojen yhteensovittamiseen eli palkkaharmonisaatioon käytettävästä rahasta.

– Se sisältää ajatuksen palkkausjärjestelmän uudistuksesta ja ennen kaikkea palkkojen yhteensovittamisesta. Me olemme laskeneet, että kokonaiskustannus on keskimäärin 6 prosenttia. Se vaihtelee hyvinvointialueittain. Siitä kuudesta prosentista nyt sovittiin. Se on ikään kuin takuu, että tämän verran nyt sitten käytetään ainakin. Jos lakisääteinen harmonisaatio on kesken, sitten käytetään vielä enemmän, Nybondas-Kangas sanoo.

KT:n mukaan neuvottelijaosapuolten välillä oli päästy yhteisymmärrykseen siitä, mikä on harmonisointirahan suuruus?

– Siinä KT valehtelee, sanon ihan suoraan, Else-Mai Kirvesniemi kommentoi tähän aamupäivällä.

Kirvesniemi nosti esiin kohdan sovintoehdotuksesta, jonka mukaan ”KT:n tekemien alustavien laskelmien mukaan palkkojen yhteensovittamisen SOTE-sopimuksessa hyvinvointialalla arvioidaan maksavan noin 6,0 prosenttia”.

Nybondas-Kangaskin sanoo, että taustalla ovat KT:n laskelmat.

– Sen asiakirjan (sovintoehdotuksen) mukaan palkkojen yhteensovittamiseen ja palkkausjärjestelmän uudistukseen käytetään kuusi prosenttia Sote-sopimuksessa. Se perustuu KT:n tekemään laskelmaan, mikä ihan selkeästi asiakirjassa sanotaan. Mutta mikäli tämän jälkeen jollakin alueella lakisääteinen palkkojen yhteensovittaminen eli harmonisaatio on vielä kesken, toki maksaa enemmän, että se hoidetaan loppuun. Siitä ollaan sovittu. Ei tässä kukaan mitään valehtele.

Sinänsä Nybondas-Kangaskin sanoo, että palkkoihin harmonisointirahakin eli palkkojen yhteensovittamisen rahakin vaikuttaa. Työnantaja jakaa rahan paikallisesti.

Else-Mai Kirvesniemi huomautti myös, että esimeriksi HUS-alueella ei edes ole lakisääteistä palkkaharmonisoinnin tarvetta.

– Sama koskee Helsingin kaupunkia. Sielläkään ei ole tapahtunut liikkeenluovutusta eli ei tule mitään lakisääteistä palkkaharmonisointia. Lisäksi monilla hyvinvointialueilla on jo tehty isot harmonisoinnit, kun on perustettu kuntayhtymiä kuten Keusote, Siusote, Essote, Eksote ja niin edelleen. Eli näissä palkkaharmonisoinnit on jo tehty. Eli tämä ei tietenkään missään tapauksessa ole palkkaharmonisointirahaa, Kirvesniemi totesi.

“Ei tässä kukaan mitään valehtele.”

Nybondas-Kandas aloittaa toteamalla, että Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä ovat myös Sote-sopimuksen soveltajatahoja.

– Niihin tulee myös palkkausjärjestelmän uudistus. On todennäköistä, jollei oletettavaa, että vaikka ei ole liikkeenluovutusta, näin suurissa yksiköissä palkkojen yhteensovittamista sinänsä ideologisesti riittää….Liikkeenluovutusta näissä ei tapahdu eli ne eivät siirry työntantajalta toiselle, mutta se ei vielä kerro, etteikö näissäkin yksiköissä olisi palkkauksellisesti yhteensovitettavaa, hän sanoo.

Sote-uudistuksessa hyvinvointialueiden palvelukseen siirtyy liikkeenluovutuksilla noin 216 000 henkilöä kunnista ja kuntayhtymistä. Tämä ei koske pääkaupunkiseutua, jossa noin 14 400 henkilöä jatkaa Helsingin kaupungin ja 22 800 HUS-yhtymän palveluksessa.

Nybondas-Kangas allekirjoittaa myös sen, että osassa hyvinvointialueita palkkaharmonisaatio on jo tehty. Hän jatkaa kuitenkin, että sitä on sovellettu suhteessa nykyiseen, vielä voimassa olevaan palkkajärjestelmään, jota ei enää parin vuoden päästä sovelleta.

– Tämä aiheuttaa palkkojen yhteensovittamistarpeen myös näillä alueilla.

Hoitajien palkkasovusta on ollut vaikea ottaa tolkkua, koska työnantaja- ja työntekijäpuoli ovat sanoittaneet ja painottaneet viestejään niin eri kulmista.

– Me teemme virkavastuulla tätä hommaa. Meillä ei oikein ole sellaista värittämisen mahdollisuutta. Minä aina sanon, kun olen juristi taustaltani, että katsokaa niitä asiakirjoja ja tehkää omia johtopäätöksiänne, mistä tässä on kyse. Ja valtakunnansovittelijaltakin voi kysyä. Hän taisi eilen sanoa mielestäni aika selkeästi medialle, että tässä ei ole kyse palkankorotuksista. Tässä on kyse palkkojen yhteensovittamisesta ja palkkausjärjestelmän kehittämisestä, joka perustuu tehtyyn laskelmaan. Tämä raha ei ole missään määrin ylimääräistä, Nybondas-Kangas sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE