Talous
7.2.2024 09:20 ・ Päivitetty: 7.2.2024 09:16
Teknologiateollisuuden vientiyrityksissä tilauskannat ovat ohentuneet ja lomautusten määrä on kasvanut
Teknologiateollisuuden vientiyritysten tilauskanta pienenee edelleen ja lomautettujen määrä on kasvanut selvästi. Tämä selviää Teknologiateollisuus ry:n tuoreesta tilauskanta- ja henkilöstötiedustelusta.
Tiedot suomalaisten teknologiateollisuusyritysten tilauskertymästä ja kysynnän kehittymisestä ennakoivat Suomen talouteen haastavaa alkuvuotta. Toimialan yritysten liikevaihdon arvioidaan yhä laskevan seuraavan puolen vuoden aikana. Vuosi sitten ennätykseen noussut henkilöstömäärä on kääntynyt laskuun ja lomautettujen määrä on kasvanut huomattavasti, Teknologiateollisuus ry kertoo tiedotteessa.
– Monilla yrityksillä tulee olemaan vaikeuksia alkaneen vuoden aikana. Hyvinä aikoina kertynyt vahva tilauskanta on kannatellut yrityksiä, mutta yhä useammalla tilauskannat ovat ohentuneet selvästi ja yritykset ovat jo joutuneet turvautumaan lomautuksiin tai vähintään niiden uhka on noussut merkittävästi, pääekonomisti, johtaja Petteri Rautaporras kertoo tiedotteessa.
– Positiivinen pilkahdus on, että uusien tilausten kertymä toipui kolmannen neljänneksen romahduksesta. Toipumisesta huolimatta tilauskertymä oli huonompi kuin viime vuosina keskimäärin, hän sanoo.
Ennakkoarvion perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto laski viime vuonna noin kaksi prosenttia verrattuna vuoteen 2022.
Rautaporras pitää mahdollisena, että vielä viime vuoden lopulla pelätty raju tuotantomäärien putoaminen ja voimakas työllisyyden heikkeneminen voidaan näillä näkymin välttää alkuvuoden aikana.
– Sisällä olevien tilausten ansiosta tuotanto on pyörinyt teknologiateollisuudessa kiitettävästi, mutta piristymisestä huolimatta tilauskertymää ei voi vielä kuvata edes tyydyttäväksi. Näyttää väistämättömältä, että tuotantomäärät laskevat jonkin verran alkuvuoden aikana, hän toteaa
SAATUJEN uusien tilausten arvo teknologiateollisuudessa oli viime loka-joulukuussa 33 prosenttia suurempi kuin edellisellä neljänneksellä, mutta 19 prosenttia pienempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Koko tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa 16 prosenttia pienempi kuin vuoden 2022 joulukuussa.
Kone- ja metalliteollisuudessa uusien tilausten arvo oli loka-joulukuussa edellistä neljännestä 48 prosenttia suurempi. Vuoden 2022 vastaavaan jaksoon verrattuna uusien tilausten arvo laski 16 prosenttia, tiedotteessa kerrotaan.
Rautaportaan mukaan positiivinen viesti yrityksistä on, että kolmannen neljänneksen erittäin heikko tilauskertymä jäi ainakin näillä näkymin poikkeukseksi.
– Uusien tilausten toipuminen viitaa siihen, että viime vuoden lopulla kysyntää merkittävästä painaneet väliaikaiset tekijät ovat ainakin osin helpottaneet. Vaikka näillä näkymin vältämme viime vuoden lopulla pelätyn kriisin, äkkinäistä käännettä parempaan ei kannata odottaa. Melko aneemiseen nollakasvuun tässä kyllä joutuu vielä sopeutumaan, hän sanoo tiedotteessa.
TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN henkilöstömäärässä näkyy pientä pudotusta. Teknologiateollisuus ry:n kyselyn mukaan henkilöstöä oli joulukuun lopussa 334 000.
Lomautettujen määrä on kasvanut toimialalla huomattavasti. Kyselyn perusteella lomautusjärjestelyiden piirissä oli joulukuun lopussa noin 16 000 työntekijää, kun heitä vielä kesällä oli vain muutama tuhat.
– Teollisuuden tuotanto on sakannut koko Euroopassa, ja yritysten tilanne on ollut erittäin huolestuttava, mutta henkilöstöstä on haluttu pitää kiinni. Vaikka taloudessa on nähtävissä hienoista valoa tunnelin päässä, alkutalvi tulee olemaan vaikeaa aikaa teknologiateollisuuden yrityksissä, Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jaakko Hirvola sanoo tiedotteessa.
Hirvolan mukaan tilannetta ei pitäisi nyt horjuttaa millään tavoin.
– Teollisuusyrityksiin kohdistuva massiivinen lakkoaalto antaa ulkomaisille asiakkaille ja sijoittajille erittäin huolestuttavan signaalin, hän sanoo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.