Perustulon kokeilutarve nousee aina esiin, kun työelämän murros alkaa tuntua dramaattiselta ja perinteiset tulonsiirtojärjestelmät ovat menneet liian monimutkaisiksi.

Nyt kun tekoäly vie perinteisiä tehtäviä, alustatalous pirstoo vakitöiden normeja, toimeentulo pitäisi hyvinvointivaltiossa jotenkin irrottaa työstä.

Ajatus perustulosta on tässä houkutteleva, mutta THL:n tutkimusprofessori Pasi Moisio näkee siinä ongelman.

Jos siis perustulon tarvetta perustellaan sillä, että töitä on entistä harvemmalle, heti perään täytyy kysyä, mistä rahat sitten otetaan?

SUOMALAISEN hyvinvointivaltion kulut katetaan suurelta osin työn verottamisella ja sosiaalivakuutusmaksuilla.

Kun kulutusverojen, kuten arvonlisäveron, tuotto perustuu pitkälti siihen, että ihmisillä on palkkatuloa kulutettavanaan, valtaosa hyvinvointivaltion rahoituksesta on tavalla tai toisella ihmisten tekemän työn varassa.

Moision mukaan keskustelussa menee helposti sekaisin kaksi eri ajatusta. Ensimmäinen on perustulo sosiaaliturvauudistuksena: sillä korvattaisiin osa nykyisistä etuuksista yhdellä yksinkertaisemmalla etuudella.

Tällöin keskustelu pyörii työttömyysturvan, asumistuen, toimeentulotuen, verotuksen ja kannustinloukkujen ympärillä.

Toinen on paljon suurempi visio: perustulo voidaan nähdä myös kansalaisosinkona. Silloin perustulo ei olisi työttömyys- tai sosiaaliturvan korvaaja, vaan tapa jakaa yhteiskunnan yhteistä vaurautta kaikille.

Moisio mainitsee esimerkkinä Alaskan öljyrahaston, josta osavaltion asukkaille on maksettu vuosittain osinkoa. Kyse on yhteisestä tuotosta, joka jaetaan kansalaisille.

– Rahasto on aika pieni verrattuna varsinaiseen sosiaaliturvaan, onkohan se noin tuhannesta parintuhanteen dollaria vuodessa. Mutta se nostaa esiin kansalaisosingon idean: se on tavallaan osinko yhteisestä tuotosta, teknologian tuottamasta vauraudesta, Moisio sanoo.

Jos perustulo olisi kansalaisosinkoa, kyse ei meillä olisi enää vain Kelan etuuksien rukkaamisesta.

Sen suunnittelussa pitäisi miettiä, mistä yhteiskunnan yhteinen tulopohja tulevaisuudessa syntyy. Sitä voivat olla pääomatulot, yritysten voitot, teknologian tuottama arvonnousu, luonnonvarat, data tai muut yhteisen vaurauden lähteet.

– Etelä-Koreassa presidentin neuvonantaja oli ajatellut ääneen, että AI-teknojättien tuottamia ylijäämäisiä verotuloja jaettaisiin kansalaisille kansalaisosinkona. Siellä on ollut tämmöistä ääneen ajattelua, ja markkinatkin pelästyivät tätä, Moisio sanoo.

– Siinä nyt kuitenkin oli vähän jo pohdittu ratkaisua, mistä ne rahat voitaisiin saada.

MOISIO SUHTAUTUU perustulokeskusteluun varovaisesti. Hänen mukaansa työelämä kyllä muuttuu, mutta tekoäly- ja tuottavuusmuutos ei ole tilastojen valossa aina niin dramaattinen kuin keskustelusta voisi päätellä.

– On totta kai kunkin katsojan silmissä, onko murros iso vai pieni. Mutta kun pitkän aikavälin tilastoja katsotaan, työmarkkinat ovat kuitenkin yllättävänkin vakaat, ottaen huomioon puheen työn murroksesta, Moisio sanoo.

Moisio ei vähättele työmarkkinoiden ongelmia. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyys karkaa helposti silloin, kun työttömyys pääsee nousemaan, ja vähenee hitaasti vaikka nousukausi alkaisikin.

– Tämä on jonkinlainen yhteiskunnallinen lainalaisuus, että kun työttömyys pääsee nousemaan taantumassa, pitkäaikaistyöttömyys jää korkeammalle tasolle, vaikka talous ja työllisyys lähtevät kasvuun, Moisio sanoo.

MUUTOSTAHTIIN ON vaikea vaikuttaa pelkästään sosiaalitukien kautta.

Sosiaaliturva voi lievittää seurauksia, turvata toimeentuloa ja joissakin tapauksissa vaikuttaa kannustimiin, mutta se ei luo työpaikkoja eikä poista taantuman vaikutuksia.

– Sosiaaliturvalla ei pystytä ratkaisemaan työmarkkinoiden ja talouden ongelmia. Voi tietysti pahentaa niitä huonoilla kannusteilla, mutta ratkaisemaan niitä se ei pysty, Moisio sanoo.

Tämä on tärkeä rajaus myös perustulokeskustelussa. Perustuloa tarjotaan usein ratkaisuksi työn murrokseen, mutta se ei automaattisesti ratkaise työllisyyden, palkkatason tai työn kysynnän ongelmia.

Myös palkkatuet ja muut työllistämisen välineet voivat Moision mukaan synnyttää uusia jännitteitä.

– Aina on sitä puhetta, että palkkatuet synnyttävät osa-aikatyötä ja silpputyötä, tai että ne painavat maksettuja palkkoja alas. Sekään ei ole mitenkään yksiselitteistä, Moisio sanoo.

SUOMESSA ON poikkeuksellisen vahva sosiaaliturva, mikä näkyi konkreettisesti koronakriisin aikana. Kun pandemia pysäytti taloutta ja työnteko katkesi monilla aloilla, Suomessa ei jouduttu rakentamaan kokonaan uusia sosiaaliturvan etuuksia hätäisesti kriisin keskellä.

– Mehän otettiin koko koronakriisi vastaan olemassa olevalla sosiaaliturvan osalta. Pääosin pieniä viilauksia jouduttiin tekemään, Moisio sanoo.

Tämä erotti Suomen monista maista, joissa pandemia paljasti aukkoja sosiaaliturvassa. Jos turva rakentuu vahvasti työsuhteen, työnantajan tai ansiosidonnaisen vakuutuksen varaan, kriisi voi pudottaa väliin juuri ne ihmiset, joiden työ on epävarmaa, osa-aikaista tai alustatalouden varassa.

Suomessa laaja perusturvakerros tarjosi Moision mukaan valmiiksi pohjan myös poikkeustilanteisiin.

– Monet maat katsovat Suomen perusturvaa kiinnostava mallina työn murrokseen ja prekariaatin lisääntymiseen, Moisio sanoo.

Moision huomio ei tarkoita, että suomalainen järjestelmä olisi ongelmaton. Se on monimutkainen, hidas ja monelle vaikeasti hahmotettava. Mutta kansainvälisesti katsottuna sen kattavuus on myös vahvuus.

Korona-aika osoitti, että kriisin hetkellä valmiiksi olemassa oleva perusturva on arvokas: kaikkea ei tarvitse keksiä uudelleen silloin, kun yhteiskunta on jo poikkeustilassa.