Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

30.8.2023 06:38 ・ Päivitetty: 30.8.2023 06:59

Telia ryhtyy ajamaan alas 3G-verkkoaan

iStock

Teleoperaattori Telia ilmoittaa aloittavansa 3G-verkkonsa alasajon Länsi-Suomesta Satakunnasta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhtiön tiedotteen mukaan vanhan 3G-verkon sulkeminen alkaa 11. syyskuuta Ulvilan, Nakkilan, Harjavallan ja Kokemäen alueella. Satakunnan jälkeen verkko suljetaan lokakuussa Kanta-Hämeessä Riihimäellä. Yhtiön mukaan laajempi verkon sulkeminen alkaa Suomessa ensi vuoden alussa.

-  3G:ssä kulkee enää noin prosentti mobiilin dataliikenteestä, ja myös puheliikenne on siirtynyt vauhdilla 4G-puheeseen asiakkaiden päivitettyä puhelimiaan uudempiin malleihin, Telian mobiiliverkosta vastaava johtaja Timo Hietalahti kommentoi yhtiön tiedotteessa.

ENSIMMÄISEN vuosineljänneksen aikana 3G-verkko on määrä ajaa alas lopusta Satakuntaa, Länsi-Uudeltamaalta ja osasta Varsinais-Suomea. Toisen neljänneksen aikana verkon alasajo jatkuu Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaan eteläosissa, Hämeen maakunnissa ja Itä-Uudellamaalla.

Alkuvuoden aikana 3G-verkon alasajo alkaa myös Itä- ja Pohjois-Suomessa, jossa Suomen Yhteisverkko on vastannut Telian ja teleoperaattori DNA:n verkosta.

Viimeisimpinä paikkoina 3G-verkko suljetaan pääkaupunkiseudulta, Turusta ja Tampereelta.

Telia on jo aiemmin ilmoittanut sulkevansa vanhan 3G-verkon. Sen käyttämät taajuudet voidaan ottaa yhtiön mukaan nopeampien 4G- ja 5G-verkkojen käyttöön.

Suomalaisista suurista teleoperaattoreista myös DNA ja Elisa ovat kertoneet ajavansa 3G-verkkonsa alas sen vähäisen käytön vuoksi. Myös Elisassa ja DNA:ssa sulkeminen on aloitettu tänä vuonna.

Kaikkien operaattoreiden 2G-verkko jää edelleen Suomessa käyttöön.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU