Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Temin tilastoissa järkyttävä pomppaus päivässä – nyt 50 000 enemmän yt-neuvotteluissa

Koronavirustilanne näkyy TE-toimistoihin saapuneissa yritysten yt-neuvotteluilmoituksissa sekä työttömiksi työnhakijoiksi lomautettuna tai muusta syystä ilmoittautuneiden määrissä.

Demokraatti

Demokraatti

Työ- ja elinkeinoministeriö seuraa lukujen kehitystä päivittäin. Luvut on kerätty TE-toimistoilta​ ja ne ovat suuntaa antavia.

Tämän päivän lukujen mukaan yt-neuvottelujen piirissä on nyt 209 304 henkilöä.

Eilen TEM tiedotti, että viime viikkojen aikana yritykset ja muut työnantajat ovat ilmoittaneet yt-neuvotteluiden piiriin noin 158 000 henkilöä.

Näin ollen yt-neuvotteluihin ilmoitettujen määrä pomppasi 50 000:lla päivässä.

TE-toimistojen kirjaamat yt-neuvottelutiedot ovat alustavia. Mahdolliset lomautukset voivat alkaa vaiheittain ja edellyttävät lomautetun henkilön ilmoittautumista työnhakijaksi. Luvuissa ei ole mukana yt-ilmoituksia mahdollisista irtisanomissuunnitelmista.

Luvuissa näkyy vähintään 20 henkilöä työllistävien työnantajien ilmoitukset alkaneista tai alkavista yt-neuvotteluista ympäri maata. Alle 20 henkilöä työllistävien työnantajien ei yhteistoimintalain mukaan tarvitse ilmoittaa harkinnassa olevista lomautuksista TE-toimistolle.

Lisää aiheesta

Alueelliset luvut eivät kerro alueella sijaitsevista työpaikoista, vaan siitä miten paljon kunkin alueen TE-toimistoon on tehty ilmoituksia. Varsinkin isommat yritykset ilmoittavat tilanteestaan pääkonttorinsa sijainnin perusteella.

Arvio koronatilanteen vaikutuksista lomautuksiin ja alkaneisiin työttömyysjaksoihin on laadittu normaalitilannetta kuvaavan tilastollisen ennustemallin perusteella.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE