Politiikka
28.8.2018 10:56 ・ Päivitetty: 28.8.2018 10:56
Teollisuuden palkansaajien mitta täyttyi: “Hallituksen päätökset ovat poikkeuksetta olleet työnantajia suosivia ja työntekijöitä kurittavia”
Teollisuuden palkansaajat TP ry:n hallitus tuomitsee jyrkästi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kaavailut irtisanomisten helpottamisesta alle 20 hengen yrityksissä. TP vaatii hallitusta luopumaan viimeisestä esityksestään, joka lisää työntekijöiden eriarvoisuutta ja jättää pienten yritysten työntekijät työnantajien mielivallan alle.
TP muistuttaa tiedotteessaan, että esitys irtisanomisten helpottamisesta alle 20 hengen yrityksissä ei edes hallituksen omien selvitysten mukaan lisää merkittävästi työllistymistä. Pahimmillaan esitys saattaa jopa vaikeuttaa pienten yritysten osaavan työvoiman saantia.
“Sipilän hallitus jää historiaan useista työelämää kurjistavista toimenpiteistään. 2015 pakkolakiesityksillä ja työttömyysturvan leikkauksilla alkanut työntekijöiden aseman polkeminen ja heikentäminen on jatkunut läpi hallituskauden. Hallituksen päätökset ovat poikkeuksetta olleet työnantajia suosivia ja työntekijöitä kurittavia. Edes perustuslain vastaisuudet eivät ole aina estäneet hallitusta viemästä esityksiään eteenpäin”, TP arvostelee tiedotteessaan.
TP kannustaa hallitusta tekemään budjettiriihessä päätöksiä innovaatiovetoisen kasvun vahvistamiseksi.
“Ilman vahvoja satsauksia uusien teknologioiden käyttöönottoon ja innovaatiotoimintaan emme kansakuntana pärjää globaalissa kilpailussa. Julkinen rahoitus tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan on saatava pysyvästi kasvu-uralle.”
Teollisuuden palkansaajat TP ry on 16 ammattiliiton yhteistyö- ja vaikuttamisjärjestö.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.