Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

16.1.2023 14:46 ・ Päivitetty: 16.1.2023 14:46

Teollisuusliiton Aalto: ”Sopimuksen syntyminen edellyttää ilmeisesti kovempia toimia” – teknologiateollisuuden neuvottelut päättyivät

Arja Jokiaho

Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n väliset työehtosopimusneuvottelut ovat päättyneet tuloksettomina, Teollisuusliitto kertoo.

Demokraatti

Demokraatti

Neuvotteluita jatkettiin vielä tänään, mutta edistystä ei liiton mukaan tapahtunut. Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan osapuolten erimielisyydet tulevasta palkkaratkaisusta ovat poikkeuksellisen suuret.

Aalto arvioi, että työnantajapuoli ei tunnu ymmärtävän palkansaajien tilannetta hintojen ja lainojen korkojen noustessa.

– Palkansaajien ostovoima on viimeisen puolen vuoden aikana heikentynyt merkittävästi. Samaan aikaan teollisuuden yritykset ovat tehneet kovaa tulosta ja jakaneet ennätysosinkoja. Valitettavasti tätä ristiriitaa ei neuvottelemalla voida sovittaa. Sopimuksen syntyminen edellyttää ilmeisesti kovempia toimia, hän toteaa tiedotteessa.

Työrauhavelvoite teknologiateollisuuden toimialalla päättyi joulukuun alussa. Teollisuusliitto ei ole vielä julistanut toimialalle työtaistelutoimia.

SAK:N HALLITUS linjasi 12. joulukuuta, että sen jäsenliitot tavoittelevat sopimusaloilleen yhteistä palkansaajien ostovoimaa turvaavaa työehtoratkaisua. Osana tätä yhteistyötä Teollisuusliitto on aloittanut järjestöllisten toimien koordinoinnin muiden liittojen kanssa.

– Leveämmät hartiat mahdollistavat työntekijöille reilumpien palkankorotusten tavoittelun. Kerromme pian, mihin toimiin olemme muiden liittojen kanssa päätyneet, Aalto toteaa.

Teollisuusliiton mukaan teollisuudessa menee talouden epävarmuuksista huolimatta edelleen poikkeuksellisen hyvin. Yritysten kannattavuus on hyvällä tasolla ja Suomen kilpailukyky on vahva. Samaan aikaan Suomen keskeisissä kilpailijamaissa – esimerkiksi Saksassa – on sovittu melko suuristakin palkankorotuksista, Teollisuusliitosta korostetaan.

– Suomella on varaa palkankorotuksiin, koska olemme pitäneet huolta kilpailukyvystämme. Palkankorotukset eivät kilpailukykyä vaaranna, koska palkat nousevat myös kilpailijamaissamme, Aalto huomauttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU