Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Teollisuusliitto hylkäsi sovittelijan tarjouksen, yhteensä 2,4 prosentin korotukset: “Esitys jää kauas esittämästämme tasosta”

SAK:lainen Teollisuusliitto hylkäsi valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan sovintoesityksen, joka koskee Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton työriitaa.

Demokraatti

Demokraatti

Keskeinen syy hylkäämiselle oli se, ettei sovintoesitys takaa liiton jäsenille kunnollista ansiotason kehitystä sopimuskaudella.

– Tehty tarjous ei käsityksemme mukaan ota riittävästi huomioon alan tuottavuuskehitystä, inflaatiota eikä kilpailijamaiden palkkakehitystä. Esitys jää kauas siitä tasosta, jota olemme itse esittäneet. Ja se taso ei todellakaan vaarantaisi kilpailukykyämme maailmalla, Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo tiedotteessa.

Valtakunnansovittelijan esitys olisi tuonut teknologiasektorin nyt sovittelussa oleville aloille kahdessa vuodessa yhteensä 2,4 prosentin korotukset. Yleiskorotus olisi ensimmäisenä vuonna 0,8 ja vuonna 2021 1,0 prosenttia. Toisena sopimusvuonna tulisi lisäksi paikallinen työnantajan jakama 0,6 prosentin palkkaerä.

Teollisuusliitto: “Työnantajat ovat esittäneet alusta lähtien poikkeuksellisen kovia vaatimuksia.”

Ensimmäisen sopimusvuoden 150 euron kertaerän kustannusvaikutus olisi ollut 0,4 prosenttia, mutta sen vaikutusta Teollisuusliiton mukaan heikentää se, että erä ei enää jatkossa vaikuttaisi korotusten pohjana oleviin lukuihin.

– Suomalaisten yritysten toimintaa ja kilpailukykyä on viime vuosina parannettu miljardien, jopa kymmenien miljardien eurojen tulonsiirroilla. Yksikään työpaikka ei täällä kuitenkaan pyöri ilman ammattitaitoista ja motivoitunutta työväkeä, jolle kuuluu oikeudenmukainen osuus tuotannon hedelmistä. Ei tämä sen kummoisempaa matematiikkaa ole, Aalto korostaa.

Lisää aiheesta

Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden työehtosopimusneuvottelut ovat jatkuneet jo yli neljä kuukautta ilman tulosta. Neuvottelut liiton muilla aloilla ovat myös jumiutuneet pahasti, kun työnantajat ovat Teollisuusliiton mukaan neuvottelujen alusta lähtien esittäneet poikkeuksellisen kovia ja kohtuuttomia vaatimuksia.

Teollisuusliitto järjesti jo aiemmin yhdessä Ammattiliitto Pron ja Ylempien toimihenkilöiden YTN:n kanssa kolmipäiväisen lakon. Usealla Teknologiateollisuuden alalla on myös ollut voimassa ylityökielto.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE