Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Uutiset

11.5.2018 11:33 ・ Päivitetty: 11.5.2018 18:53

Tero Mikael Mattila on poissa

Huhtikuun 23. päivä Tampereen kaupunginvaltuusto vietti hiljaisen hetken pitkäaikaisen valtuutetun ja varavaltuutetun, työtoverimme Tero Mattilan muistoksi. Valkoiset kallat olivat kukkapöydällä maljakossa muistuttamassa elämän lyhyydestä, mutta toisaalta myös tuomassa viestin siitä, kuinka paljon inhimillisiä tekoja yksi ihminen voi saada aikaan ja jättää jälkeensä.

Tero Mattila oli syntynyt 16.8.1968 Teuvalla. Hän kuoli kotikaupungissan Tampereella 30.3. 2018.

Vuonna 2001 Tero tuli postilta Tampereen auto- ja konekeskukseen autonkuljettajaksi. Poliittinen ura lähti nousuun, kun hänet valittiin AKK:n Itäisen tukikohdan pääluottamusmieheksi. Sen jälkeen hänestä tuli myös ammattiosasto 384:n  hallituksen jäsen.

Vuonna 2010 hänet valittiin Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliiton (JHL) tuntipalkkaisten pääluottamusmieheksi, missä tehtävässä hän toimi kuolemaansa saakka.

Työ oli Terolle kaikki kaikessa. Vielä viikkoa ennen kuolemaansa hän oli hyvin huolissaan edustamistaan työntekijöistä Tampereen Infrassa. Tero pyysi ottamaan yhtiöittämistilanteen esiin demareitten valtuustoryhmässä. Hän jaksoi viimeiseen asti ajatella edustamiensa ihmisten parasta ja ajaa heidän etuaan. Hän unohti silläkin hetkellä oman sairautensa, kipunsa ja kuntonsa.

Sitkeä neuvottelija

Teron työskentelytyyli oli perinpohjainen. Sopimukset hän luki pilkun tarkkuudella siten, että porsaanreikiä tai työnantajan mentäviä aukkoja ei varmasti niissä ollut. Neuvotelleessaan hän oli sitkeä ja toisti vaatimaansa asiaa yleensä niin pitkään, että kyllä se jossakin vaiheessa sopimuspaperiin ilmestyi tavalla tai toisella.

Tero oli vahva politiikan tekijä SDP:ssa. Vielä viimeisellä viikolla ennen kuolemaansa hän halusi varmistaa, että yhdessä sovitut asiat etenivät toivotulla tavalla.

Työnantaja kuvasi häntä härkäpäiseksi. Mahtavat verkostot ja tuttavuudet takasivat sen, että kaikkiin asioihin löytyi taustatietoa tai selitys, miksi näin oli joskus toimittu. Aina kun jollakin oli ongelma, käännyttiin Teron puoleen. Mikäli hän ei itse tiennyt heti ratkaisua, hän selvitti sen jotakin kautta.

Teron tekemään työhön liittyivät vakaumus ja luottamus Sosialidemokraattiseen työväenliikkeeseen. Edunvalvontatyössään hän toimi sosialidemokraattisten arvojen ja periaatteiden mukaisesti.

Oikeudenmukaisella miehellä oli paljon ystäviä

Terolle ei riittänyt se, että jokin asia tai teko näytti oikeudenmukaiselta. Hänen mielestään lopputuloksen piti olla myös tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta kunnioittava. Puheenvuoroissaan valtuustossa Tero korosti aina työntekijöitten oikeuksia ja puhui rohkeasti henkilöstön työehtojen heikennysesityksiä vastaan.

Luonteeltaan Tero oli rauhallinen ja hänellä oli paljon ystäviä. Tuttuja piisasi niin puolueväestä, työpaikoilta, politiikasta ja urhelupiireistäkin.

Urheilumiehenä Tero oli vankkumaton Tapparan kannattaja.

Pääluottamusmiehen työ on kuluttavaa. Entinen kollega, pääluottamusmies Pauli Ruoholahti kirjoitti -90-luvulla Aamulehteen luonnehdinnan, että ”pääluottamusmiehen työ syö miestä kuin rotta”. Työ on kuluttavaa vuorotyötä ja ihmisten ikävimpien asioiden hoitamista.

Tero rakasti kuitenkin työtään, antoi sille sielunsa ja kulutti säälimättä omia voimavarojaan. Siksi syntyi myös tulosta, jota kaikki hänen edustettavansa ja työkaverinsa arvostivat ja kunnioittivat.

Teron keskeisin arvo oli oikeudenmukaisuus. Tero käytti elämältä saaneensa ajan tämän arvon toteuttamiseen niin hyvin kuin se inhimillisesti katsoen oli mahdollista. Tero kehitti itseänsä, perheen hyvinvointi oli hänelle tärkeää, ja tavoitteena oli työssä menestyminen parhaalla mahdollisella tavalla.

Terolle on avautunut polku ajasta ikuisuuteen. Meille kaikille on nyt tärkeintä vaalia niitä saavutuksia, mitä hän sai aikaan.

Olemme sanattomia. On surun ja sen läpikäymisen aika.

Teroa jäivät kaipaamaan vaimo, kaksi poikaa, isä ja äiti, joukko sisaruksia, mummu sekä muita läheisiä ja ystäviä.

Kaipaajiin kuuluu myös iso joukko SDP:n jäseniä, työtovereita ja äänestäjiä.

 

PEKKA ANTTILA

ESA KANERVA

Kirjoittajat olivat vainajan työtovereita sekä yhteistyökumppaneita ammattiyhdistys- ja kunnallispoltitikassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU