Ulkomaat
9.7.2018 05:35 ・ Päivitetty: 9.7.2018 05:35
Thaimaan luolasta pelastettiin eilen neljä poikaa – samat sukeltajat jatkanevat tänään operaatiota
Thaimaassa eilen aloitetun operaation luolassa loukussa olevien poikien pelastamiseksi on määrä jatkua tänään. Eilen luolasta pelastettiin neljä henkeä.
Samat sukeltajat, jotka pelastivat neljä thaimaalaiseen luolaan loukkuun jäänyttä poikaa, hoitavat myös seuraavan pelastusoperaation, Thaimaan sisäministeri kertoo The Guardianin mukaan.
Hän sanoo sukeltajien tuntevan olosuhteet ja tietävän, mitä tehdä.
Lehden mukaan sisäministeri Anupong Paojinda ilmoitti hallituksen julkaisemassa kannanotossa viranomaisten kokoustaneen maanantaiaamuna pelastusoperaation seuraavasta vaiheesta ja siitä, miten pelastaa luolassa jäljellä olevat yhdeksän ihmistä.
Rankkasateet ovat vaikeuttaneet pelastustöitä
Pelastustöitä johtava kuvernööri Narongsak Osottanakorn vahvisti eilen lehdistötilaisuudessa, että eilisessä operaatiossa luolastosta pääsi ulos neljä poikaa.
Bangkok Post kuitenkin kertoo, että pelastettujen joukossa oli poikien valmentaja. Lehden mukaan valmentaja pelastettiin, koska hän oli huonossa kunnossa annettuaan omat ruoka-annoksensa lapsille. Bangkok Postin tietoja ei ole vahvistettu.
Muuan muassa CNN:n mukaan rankkasateet ovat vaikeuttaneet poikien pelastusoperaation jatkamista maanantaina. The Guardian kertoi puoli viiden aikaan aamulla Suomen aikaa saaneensa vahvistuksen sille, etteivät sukeltajat vielä olleet menneet luolaan jatkamaan pelastustyötä. Lehden saamien tietojen mukaan pelastusoperaation pitäisi kuitenkin jatkua pian.
Luolassa on loukussa vielä yhdeksän ihmistä. He ovat olleet luolastossa jo kaksi viikkoa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.