Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

THL Salminen löi tuoreen tutkimuksen pöytään: ”Näyttö on kyllä aika kova”

THL:n johtaja Mika Salminen.

THL:n johtaja Mika Salminen kuvasi tänään sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedotustilaisuudessa sitä, millaisissa tilanteissa korona leviää.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Hän totesi, että aika iso osa tapauksista sen lisäksi, että niitä tapahtuu perhepiirissä, liittyy myös vapaa-ajanviettoon, yöelämän viettoon.

Salminen kertoi äskettäin julkaistusta kansainvälisestä 41 maata käsittävästä tutkimuksesta, jossa on tarkasteltu muun muassa, mitä seuraa, jos korkean tartuntariskien yöelämän pisteitä kuten baareja ja yöklubeja suljetaan.

– Jos ne suljetaan, saadaan tartuntalukua 31 prosenttia vähenemään…Eli näyttö on kyllä aika kova. Itse asiassa vähenemä on lähes yhtä suuri kuin jos tehdään hyvin laajoja rajoitustoimia oikeastaan kaikkeen yhteiskunnan toimintaan, Salminen sanoi.

– Tämä virus tarttuu silloin kun ollaan lähekkäin, ei pystytä noudattamaan turvavälejä, puhutaan kovaan ääneen tai lauletaan tai muuten käytetään ääntä. Sitten kun siinä on vielä ehkä vähän nautintoaineiden käyttöä samaan aikaan, riskikäsitys laskee, Salminen totesi.

– Tämä on kaikki täysin inhimillistä. Ei siinä ole kysymys syyttelystä, mutta riski täytyy ymmärtää. Tällaisessa tilanteessa se nopea leviäminen on mahdollista, hän jatkoi.

STM:n ja THL:n tilannekatsauksessa puhutti jälleen myös maskien käyttö.

STM:n osastopäällikkö Tuija Kumpulainen muistutti, että maskinkäyttö ei ole ratkaisu siihen, että vähennetään turvavälejä.

– Se on lisäapu turvavälien lisäksi, hän painotti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE